Tuiran Siwa ryöstettiin

01.02. 10:52

Oulun Tuirassa sijaitseva Siwa ryöstettiin sunnuntaina 31.1.2010 kello 21.45 aikoihin. Myymälään tuli naamioitunut mies, joka vaati puukolla uhaten kassasta rahaa. Mies sai mukaansa pienehkön summan. Tapahtumahetkellä liikkeessä oli kaksi myyjää ja kaksi asiakasta.

Rahat saatuaan mies poistui pikaisesti liikkeestä ja hänen havaittiin jatkavan pakoaan sinisellä Ford Escortilla.

Kello 22.20 poliisipartio havaitsi tuntomerkkeihin sopivan auton Tervahovintiellä. jonka se päätti pysäyttää tarkastusta varten. Kemintiellä partion näyttäessä auton kuljettajalle pysäytysmerkkiä, tämä kiihdytti välittömästi karkuun kohti keskustaa. Mies ajoi keskustan läpi Limingantulliin jossa hän kääntyi Kallisensuoralle. Pako päättyi Gigantti-liikkeen pihalle, jossa mies pysäytettiin. Pakomatkan aikana kuljettaja ajoi useita kertoja punaisia liikennevaloja päin.

Autossa oli ainoastaan oululainen 18-vuotias mies. Autosta löytyi omaisuutta, joiden perusteella miehen epäillään syyllistyneen myös Siwan ryöstöön. Miestä epäillään ryöstön lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hän on kiinniotettuna Oulun poliisilaitoksella.

OULU-LEHDEN MATKAKLUBI
Ruskan värit eivät olleet vielä parhaimmillaan Koillismaalla, kun Oulu-lehden toimitus kävi tutkimassa asiaa Rukan maisemissa 16.-18.9.

KATSO KAIKKI KUVAT

VIIKON MURRESANA
PÄIVÄN TAPAHTUMAT
VIIKON PILAKUVA