Onnettomuus tukki moottoritien

03.02. 08:15

Liikenneonnettomuus tukki Pohjantien Oulussa tiistaina illansuussa. Pohjantiellä Iskon liittymän kohdalla kello 16.06 sattui kolmen henkilöauton peräänajo, joka tukki Pohjantien pohjoiseen menevät ajokaistat hetkellisesti.

Poliisin tekemien alustavien selvitysten perusteella onnettomuuden syynä on ollut liian suuri tilannenopeus olosuhteisiin nähden. Ensimmäinen onnettomuusauto lienee havainnut liian myöhään Iskon rampin olevan tukossa, jonka seurauksena kuljettaja on joutunut estämään yhteentörmäyksen rampissa oleviin ajoneuvoihin vasemmalle väistäen.

Väistöliikkeen seurauksena auto on törmännyt Pohjantien kaiteeseen sekä jäänyt lähes poikittain tielle. Tapahtuneen jälkeen Pohjantietä tulleet kaksi muuta henkilöautoa eivät ole pystyneet pysäyttämään ajoissa ja ovat törmänneet tiellä olleeseen ajoneuvoon ja tien kaiteisiin.

Poliisi epäilee ajoneuvojen kuljettajia liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Vaikka lumisadetta ja huonoa ajokeliä piisasi tiistaina, oli päivä muutoin tieliikenteessä Oulun poliisilaitoksen alueella rauhallinen. Päivän aikana tapahtui muutamia tieliikenneonnettomuuksia, jotka eivät poliisin saamien tietojen mukaan ole aiheuttaneet henkilövahinkoja.