Aivovienti uhkaa!

01.06. 12:49

Kari Laurila sanoo, että työ on paras keino ehkäistä syrjäytymistä. Mutta siitä on myös saatava palkkaa. Kuva: Pia Rauhalammi

Oulunsalolainen Kari Laurila löytää hyvän varoittavan esimerkin siitä, mitä voi tapahtua kun yritykset käyttävät ilmaisia harjoittelijoita työvoimanaan ilman aikomustakaan palkata heitä oikeaan työsuhteeseen.

– Italiassa on erittäin hankalaa erottaa työntekijää. 14 vuotta sitten astui voimaan laki, joka mahdollisti harjoittelijoiden käyttämisen ilmaisena tai huonosti palkattuna työvoimana.

– Tämä on johtanut siihen, että akateemisesti koulutetut lähtevät Italiasta muualle. Tohtoriksi väitelleet eivät halua olla ikuisia harjoittelijoita. Tämä on jo vaaraksi Italian kansantaloudelle, Laurila kertoo ja viittaa vastikään Ylen uutisten raporttiin.

Laurila näkee saman tilanteen uhkaavan Suomea. Ilmiö on tuttu myös Oulusta, josta jo nyt tapahtuu aivovientiä Etelä-Suomeen. Huono-osaisten asioita esillä pitävä kansalaisjärjestö HFU ry – jossa Laurila toimii – saa nuorilta ja vastavalmistuneilta monia yhteydenottoja asiasta.

– Nuoret ovat tuskastuneita. Heidän viestinsä on ollut: ei tästä mitään koskaan tule!

Laurila ei änkyröi nuorten työharjoittelua vastaan. Sitä tarvitaan, jotta työelämän pelisäännöt tulisivat selviksi. Mutta onko oikein, jos yrityksen koko toiminta perustuu ilmaisten harjoittelijoiden työpanoksen varaan?

Laurilan mielestä ei ole.

Hän tietää yrityksiä, joissa on jatkuvasti 5-6 työharjoittelijaa ja vain pari vakituista työntekijää. Käytännössä kaikki kuitenkin tekevät samaa työtä.

– Tämä on tavallista kaikilla toimialoilla.

Monet nuoret ovat palkattomassa työharjoittelussa ensin opiskeluaikanaan. Valmistuttuaan heille usein tarjotaan puolen vuoden työharjoittelupaikkaa työttömyyspäivärahan menettämisen uhalla. Päivärahan lisäksi työharjoittelijat saavat vain yhdeksän euron ylläpitokorvauksen. Jotkut työnantajat ilmoittavat suoraan, ettei töitä harjoittelujakson jälkeen ole, vaikka harjoittelun tarkoitus on ollut päinvastainen.

– Kaiken lisäksi tällaisesta työharjoittelusta ei saa edes pisteitä opiskelupaikkaa haettaessa. On olemassa joukko ihmisiä, joita ei lasketa työttömiksi, mutta jotka eivät ole palkkatyössäkään.

Jos työn tekeminen ei ole palkitsevaa sekä henkisesti että aineellisesti, niin millaisen viestin se antaa nuorille?

– Ennen vanhaan ammattiin valmistuneet saivat uudessa työpaikassaan muutaman kuukauden harjoittelijan palkkaa, minkä jälkeen he pääsivät minimipalkalle. Enää tällaista järjestelmää ei ole.

– Tehokkuusajattelun Suomi säästää itsensä pian hengiltä. Jostain syystä esimerkiksi Englannissa palvelualan työntekijöitä on, ja kaikki kuitenkin toimii.

Ilmaista työtä tekevillä harjoittelijoilla ei ole ostovoimaa, joten he eivät ole myöskään potentiaalisia asiakkaita.

Laurila leikittelee ajatuksella: entäpä jos kaikki työharjoittelupaikat yhtäkkiä päätettäisiin lopettaa? Rekrytoisivatko yritykset työntekijöitä palkkatöihin? Voisiko siitä lähteä liikkeelle positiivinen kierre, kun ihmisillä olisikin taas rahaa ja ostovoimaa nykyistä enemmän?

– Toivoisin olevani ekonomi, joka osaisi tämän rakenteellisen ongelman korjata. Viestiä me ainakin olemme vieneet eteenpäin.

Heli Rintala

Oulu