Cassiopeia juhlii uutta levyä
02.09. 16:23
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sekakuoro Cassiopeia juhlii tulevana lauantaina 4.9. neljättä äänitettään levynjulkistamiskonsertissa.
Ounapuu-nimeä kantava levy julkistetaan Madetojan salissa kello 19. alkavassa konsertissa, joka on samalla osa Oulun päivien kuorokavalkadia.
Konsertin johtaa Sanna Törmälä-Tranberg.
Konsertissa esitetään levyllä kuultavaa pohjoismaista kuoromusiikkia Cassiopeian iloisella ja energisellä otteella. Konsertti on samalla viimeinen mahdollisuus nähdä nykyinen johtajamme Sanna Törmälä-Tranberg Cassiopeian puikoissa, koska uusi johtaja Kristian Heberg aloittaa työnsä konsertin jälkeen. Madetojan salin aulassa on myös levymyyntiä koko päivän.
Yli 30-vuotias Cassiopeia kuuluu Oulun tasokkaimpien kuorojen joukkoon. Cassiopeian arkeen kuuluvat omat konsertit monipuolisella ohjelmistolla, yhteistyöproduktiot eri kuorojen ja orkesterien kanssa sekä iloinen akateeminen kuoroelämä pikkujouluineen ja juomalaulutraditioineen. Kuoro on perustettu joulukuussa 1978.
Lisätietoja kuoron uudesta levystä saa kuoron verkkosivuilta osoitteesta www.cassiopeia.fi.
- 05.02. 10:46 Luontoihmiset eivät luovuta
- 04.02. 12:36 Hankintapolitiikalle pyyhkeitä yrittäjiltä
- 03.02. 19:22 Kahdeksikon miehiä
- 03.02. 17:30 Maalihai Haatajalla 12 osumaa 13 ottelussa
- 03.02. 16:14 Vahvuus on asenteessa
- 03.02. 15:49 Verkostot kuntoon!
- 03.02. 15:50 Oulun Työterveys kärkisijoilla
- 03.02. 08:42 Naiset kokoontuvat kirjastoihin
- 02.02. 11:37 Oulun poliisit Jimillä
- 02.02. 08:38 Joona Kehusmaa löytyi
- 02.02. 08:22 Taksi ryöstettiin neulalla uhaten
- 01.02. 18:08 Kepeä komedia
- 02.02. 11:39 Uuen Oulun kakarat pääsevät runoilemaan
- 01.02. 15:12 Parvekkeelta tippunut yritti paeta
- 01.02. 14:53 Hevisaurus Club Teatrialla maaliskuussa
- 01.02. 14:26 Oulun pisteet laskivat yrittäjien silmissä
- 01.02. 13:55 Naispainotteinen Kava-sarja
- 01.02. 13:40 Vihreän lipun teemapäivää vietetään torstaina
- 01.02. 13:05 Valmentaja auttaa löytämään vastaukset
- 01.02. 08:43 Perämerellä vielä heikot jäät
- 11.05. 14:30 Unettomat leffakisaavat taas
- 11.05. 14:30 Karaoketalo Nuijamiesten lavalle
- 18.04. 10:53 Ruotsi, Ranska ja Unkari oululaisten euroviisufanien suosikeiksi
- 14.04. 11:54 Oulunsalolaistaidetta Pariisissa
- 09.06. 11:24 Herkullinen komedia
- 31.01. 15:50 Kerrostalon ikkunasta pudonnut mies kuoli
- 01.02. 15:12 Parvekkeelta tippunut yritti paeta
- 31.01. 15:34 Talo huojuu lasten silmien alla
- 30.01. 14:11 Viuhkola jatkaa kaksi vuotta
- 11.01. 08:28 Moses Hazy livelevyn kimpussa
- 31.01. 16:24 Yhteisvastuu tukee velkakierteeseen joutunutta
- 30.01. 09:55 Mielenosoitukset jatkuvat
- 30.01. 11:02 Mika Ylianttila Internet-tutkimuskeskus CIE:n johtajaksi
- 11.01. 08:30 Ouluun raiteilla
- 01.02. 07:40 Harmaa talous on ravintola-alan ongelma
- 21.01. 21:53 Oletko varautunut?
- 28.12. 12:14 Ei ainuttakaan uuden vuoden lupausta
- 20.01. 15:00 Kulutushysteriaa
- 22.01. 12:58 Yksi plus yksi on kolme
- 01.02. 14:53 Hevisaurus Club Teatrialla maaliskuussa

