Heli Slungasta Vuoden Sara

09.03. 00:00

Runoilija Heli Slungaa on nuoren sukupolven naisen ääni parhaimmillaan, valintaperusteissa sanotaan.

Oulun Naisunioni ry on päättänyt myöntää Vuoden Sara 2010 tunnustuksen kiiminkiläiselle runoilijalle ja vapaalle toimittajalle Heli Slungalle (s.1982), joka vuonna 2007 sai J.H.Erkon runokilpailussa jaetun toisen sijan. Hän on julkaissut kaksi runokokoelmaa vuosina 2008 ja 2009.

Runoissaan Heli Slungan sanotaan kuvaavan naisena olemista ratkeamattomien vastakohtien kautta. Häntä on verrattu muihin pohjoisen kirjailijoihin Timo K. Mukasta Rosa Liksomiin. Slunga kirjoittaa naisen ikiaikaisesta roolista miestä tukevana kylkiluuna ja uhrautuvana jalanpesijänä, mutta tuo martat ja mariat nykyhetkeen.

Hänet tunnetaan myös analyyttisenä ja terävästi yhteiskuntaa tarkastelevana ja arvioivana kolumnistina. Hän edustaa nuoren sukupolven naisen ääntä parhaimmillaan, ääntä, joka älyllisyydessään päihittää moninkertaisesti ajassa vallitsevan tosi-tv -arvomaailman.

Tunnustus luovutettiin kansainvälisenä naistenpäivänä Cafe Saaran runomatineassa, jossa mm. Heli Slunga esitti runojaan.

Oulun Naisunioni ry. on huomioinut naistietoisesta toiminnasta henkilöitä tai yhteisöjä Sara-tunnustuksella vuosittain kansainvälisenä naistenpäivänä vuodesta 1987.

OULU-LEHDEN MATKAKLUBI
Ruskan värit eivät olleet vielä parhaimmillaan Koillismaalla, kun Oulu-lehden toimitus kävi tutkimassa asiaa Rukan maisemissa 16.-18.9.

KATSO KAIKKI KUVAT

VIIKON MURRESANA
PÄIVÄN TAPAHTUMAT
VIIKON PILAKUVA