Hoitajien vastaanotoilla vilkasta kesällä

03.09. 17:27

Oulun terveysasemat Seppää lukuun ottamatta keskittivät 28.6.–15.8.2010 vastaanottonsa Kontinkankaan terveysasemalle.

Seitsemän keskitysviikon aikana Kontinkankaalla kävi yhteensä yli 11 000 asiakasta, joista entistä suurempi osa sai ratkaisun vaivoihinsa hoitajan vastaanotolla.

Kesäkeskityksen aikana Kontinkankaalla asioi vastaanottokäynneillä yhteensä 11 163 oululaista. Potilaskäynneistä hoitajien vastaanotolle ohjattiin 41 prosenttia, mikä on selvästi aiempaa enemmän.

Kesällä 2009 hoitajat ottivat vastaan 35 prosenttia ja kesällä 2008 tasan 30 prosenttia potilaista. Asiakkaiden määrä oli kesällä 2010 käytännössä edelliskesäisellä tasolla: päivässä käyntejä oli 319, noin prosentin enemmän kuin kesällä 2009.

Lisäksi kesällä 2010 aiempaa suurempi osa asiakkaista soitti ennen vastaanotolle lähtemistä hoidontarpeen arviointinumeroon, josta heidät voitiin ohjata oikeanlaisen hoidon pariin tai antaa tarvittaessa kotihoito-ohjeet.

Numeroon soitettiin kesäkeskityksen aikana 14 500 kertaa eli keskimäärin 414 kertaa päivässä. Edellisvuodesta puheluiden määrä lisääntyi peräti 53 prosentilla.

Oulun kaupungissa on viime vuoden aikana selkiytetty hoidontarpeen arviointikäytäntöä. Nyt terveydenhuollon ammattilainen tekee kaikille potilaille hoidontarpeen arvioinnin aina ennen hoitoon ohjausta.

Hoidontarpeen arvioinnilla pystytään ohjaamaan potilas tarkoituksenmukaiseen hoitoon ja suuntaamaan terveydenhuollon henkilöstön työpanosta oikeisiin asioihin. Kaikkia potilaita ei siis enää ohjata lääkärin vastaanotolle.

Hoitajien työnkuva on laajentunut, ja hoitajamäärää on lisätty. Ennen muutosta Oulun terveysasemien hoitajat ovat käyneet mittavat täydennyskoulutukset mm. vastaanotto- ja päivystystyöstä. Säännöllisillä koulutuksilla varmistetaan, että hoitajien ammattitaito riittää jatkossakin potilaiden tilanteiden arviointiin.

Potilaiden hoito perustuu työpari-tiimityömalliin, jossa sairaanhoitajat ja lääkärit hoitavat potilaita työpareina. Tällä tavalla pyritään vastaamaan aiempaa paremmin lisääntyvään terveysasemien vastaanottopalveluiden kysyntään.

OULU-LEHDEN MATKAKLUBI
Ruskan värit eivät olleet vielä parhaimmillaan Koillismaalla, kun Oulu-lehden toimitus kävi tutkimassa asiaa Rukan maisemissa 16.-18.9.

KATSO KAIKKI KUVAT

VIIKON MURRESANA
PÄIVÄN TAPAHTUMAT
VIIKON PILAKUVA