Jussi Kiviselle Vesistöteko -palkinto

18.04. 10:12

Jussi Kivinen.

Kymmenvuotista taivaltaan juhliva Oulujoen reitti ry jakoi Oulujoen vesistön Vuoden 2010 Vesistöteko -palkinnon Jussi Kiviselle teoksesta Höyryä Kainuun vesillä.

Yhteisöpalkinto myönnettiin Lions Club Muhokselle ja Muhoksen Rotaryklubille kanoottireitin raivaamisesta Muhosjoelle. Lisäksi LC Muhos on asentanut henkilönostimen Oulujoelle Muhoksen satamaan, joka mahdollistaa liikuntaesteisten pääsyn Oulujoelle.

 Kivisen kirjan on kustantanut Suomen Höyrypursiseura. Kirja on kuvaus Kainuun höyrylaivahistorian 140 vuodesta. Se on 320-sivuinen, runsaasti kuvitettu, tarkka teos.

 Kirja sai alkunsa jo 40 vuotta sitten. Jussi Kiviselle tuli tilaisuus toteuttaa nuoruusvuosien haave – ostaa oma Hyry-niminen laiva. Kivinen kiinnostui selvittämään laivan historiaa.

Parinkymmenen vuoden ajan Kivinen haastatteli vanhoja laivamiehiä ja –naisia, keräsi tietoja ja valokuvia, kolusi arkistoja ja kirjastoja. Kertyneestä aineistosta hän eläkkeelle siirryttyään alkoi kirjoittaa kirjaa Hyrynsalmen reitin laivoista. Vähitellen harrastus laajeni käsittämään koko Kainuun höyrylaivahistorian.

 Oulujoen sivuhaara, Muhosjoki, on ollut veneilijöiltä pääsemättömissä ja siksi jokivarren kauniit maisemat ovat monille tuntemattomia. Lions Club Muhos ja Muhoksen Rotaryklubi ovat raivannet vesistön melontakuntoon Isterinkoski - Syväys välille. Klubilaiset ovat tehneet kanoottien laskupaikan Isterinkosken alapuolelle Muhosjokivarteen.

 Melontareitti tuo esille Oulujoen vesistöaluetta ja monipuolistaa sen käyttöä. Se tukee hienosti omalta osaltaan myös Rokuan Geopark –kohteiden saavutettavuutta.

 Tunnustuspalkinnot myönsi Oulujoen reitti ry kahdeksannen kerran Oulujoen vesistöalueen ympäristön ja elävän kulttuuriin vaalimisesta.

Joen Juhlaa vietettiin Muhoksella Koivu ja tähti –kulttuurikeskuksessa sunnuntaina.