Kärppien talous kunnossa

01.09. 15:48

Juha Junnon johtama Kärppä-yhtiö teki jälleen voitollisen tuloksen.

Oulun Kärpät on hoitanut talousasiansa hyvin. Huhtikuun lopussa päättyneen tilikauden tulokseksi merkittiin voittoa runsaat 85 000 euroa.

Yhtiön 30.4.2010 päättynyt tilikausi on emoyhtiön kymmenes tilikausi nykyisessä toimintamuodossaan.

Oulun Kärpät -konserniin kuuluu emoyhtiön lisäksi Kiinteistö Oy Raksilan Harjoitushalli ja Kiinteistö Oy Raksilan Tekojääkentän Katsomo. Yhtiön liikevaihto oli 7,6 miljoonaa euroa.

Oulun Kärpät Oy on tehnyt jokaisena toimintavuotenaan voitollisen tuloksen. Yhtiöllä ei ole ollut lainkaan korollista velkaa tilikauden aikana. Yhtiön maksuvalmius on ollut tilikauden aikana ja sen päätyttyä erinomainen.

Yhtiön operatiivista toimintaa johtaa toimitusjohtaja Juha Junno, jonka tukena toimistossa työskentelee viisi työntekijää. Yhtiön henkilöstömäärä oli toimintavuonna keskimäärin 58 henkilöä.

Yhtiökokous valitsi 31.8.2010 hallitukseen seuraavat henkilöt: Heikki Airio, Heikki Kontsas, Jari Pirinen, Tommi Virkkunen ja Arto Ylimartimo.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Tommi Virkkunen, 39-vuotias entinen Kärppien pelaaja, jonka päätyö on nykyisin Ahlsell Oy:n aluejohtajana.

Hallituksesta jättäytyivät omasta toiveestaan pitkäaikaiset jäsenet Matti Pörhö sekä Jorma Terentjeff.

OULU-LEHDEN MATKAKLUBI
Ruskan värit eivät olleet vielä parhaimmillaan Koillismaalla, kun Oulu-lehden toimitus kävi tutkimassa asiaa Rukan maisemissa 16.-18.9.

KATSO KAIKKI KUVAT

VIIKON MURRESANA
PÄIVÄN TAPAHTUMAT
VIIKON PILAKUVA