Kolarikorjaamoilla kädet täynnä töitä
10.03. 08:00

Oululaiskorjaamoilla on ollut näillä lumilla vilkasta. Sakari Pietola Suomen Autohuollosta tarkastelemassa työmaataan. Kuva: Maria Seppälä
Oulun autokorjaamoilla ja vakuutusyhtiöissä paiskitaan tällä haavaa töitä hihat käärittynä, kiirepiikissä: seudulla on sattunut autokolareita sen verran tiuhaan.
– Valitettavasti liikenneonnettomuuksien määrä on lisääntynyt joulun jälkeen samaa tahtia, kun lunta on tullut lisää. Tarkkoja lukuja ei ole käsillä, mutta nousu on ollut 20–30 prosentin haarukassa, selvittää palvelujohtaja Heikki Pesonen Lähivakuutuksen Pohjois-Pohjanmaan alueelta.
Vielä ennen joulua saatiin lukea lehdistä, että Etelä-Suomessa vahinkomäärät olivat kasvaneet muhkeasti. Silloin ei vielä Pesosen mukaan vastaavaa ilmiötä Oulun seudulla näkynyt.
– Mutta joulun jälkeen tupsahti kolmasosa töitä lisää.
Pesosen mukaan korvauskäsittelyihin ei ole kuitenkaan tullut juuri viiveitä.
– Käsittelyt on saatu pidettyä ihan hyvällä mallilla. Työntekemisen rytmiä on kyllä pitänyt nopeuttaa, ja jonkin verran päivätkin ovat voineet venyä.
– Yleensäkin voimakkaat keliolosuhteiden muutokset aiheuttavat aina piikkejä kolaritilastoihin ja korvausten hakemiseen. Nyt voi ilman tutkimuksiakin tehdä sen johtopäätöksen, että runsas lumi on ainakin yksi tekijä, josta on seurannut paljon liikennevahinkoja.
Kolareissa näkyy kaksi tyypillistä tapausta: Toisessa auto karkaa käsistä ajourista ja törmää liikennemerkkiin, vastaantulevaan autoon tai tömähtää ojanpenkkaan. Toisessa selvitään pienemmin kolhuin, ajetaan esimerkiksi toisen auton perään risteyksessä.
– Yksi suurin ongelma on, että ajetaan liian lähellä toista. Ei ole aikaa reagoida vaihtuviin tilanteisiin, summaa Pesonen.
Myös Liikenneturvan aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi on samoilla linjoilla:
– Selitys kolareihin ei ole lumi tai jää vaan kaahottaminen. Ihmiset ajavat aivan liian suurilla tilannenopeuksilla ja aivan liian lähellä toisiaan. Ns. turvaväli jätetään usein muutamaan senttiin toisen takapuskurista,
Yrittäjä Lauri Keisu Ruskon automaalaamo Oy:stä on saanut huhkia viime aikoina.
– Vuodenvaihteen jälkeen on ollut huomattavasti enemmän korjauksia kuin aiemmin. Syksy oli poikkeuksellisen hiljaista.
Jonoa on kertynyt korjaamoon jonkin verran, ja tällä haavaa korjaukseen pääsyä joutuu odottamaan viikon puolitoista.
Myös Suomen autohuollossa on ollut jonoa tullut hieman tavallista enemmän.
– Alkuvuosi on ollut vilkasta, erityisesti helmikuu. Syksyllä sai auton heti työn alle, mutta nyt jonot ovat paikasta riippuen viikosta kahteen, sanoo toimitusjohtaja Eero Poukkula.
– Yleensä vahingot ovat sen verran pieniä, että ne saadaan korjattua päivässä parissa.
Sanna Tarvainen
Oulu
- 08.09. 10:07 Lakeuden terveyskimppaa viilataan toimintakuntoon
- 08.09. 13:53 Työtä nuorille! -teemapäivät Oulu10:ssä
- 08.09. 12:20 Jesse Anttila matkaa Ahvenistolle
- 08.09. 10:39 Työpörssi työllistää
- 08.09. 08:17 Leppeämmät näkymät yrityksissä
- 08.09. 08:13 Jukan laivaston mahonkikaunottaret
- 07.09. 16:28 Homelike Oulu tekee Oulun omaksi
- 07.09. 15:54 Tuhopolttoja Oulun yössä
- 07.09. 15:37 Nuoret kamppailivat Kempeleessä
- 07.09. 14:31 Skitsofreniatutkijalle iso apuraha
- 07.09. 11:22 Oulussa koulutetaan pukeutumisneuvojia
- 07.09. 09:41 Erityisopetuksen hankkeet saavat Sampo Pankin tukea
- 07.09. 08:26 OSAO:ssa aloittaa kaksi uutta ammattistarttiryhmää
- 07.09. 08:17 30-vuotias Operaatio Nälkäpäivä etsii 30 000 kerääjää
- 07.09. 08:13 OPS-jp:n harjoituskeskus nousee Castreniin
- 06.09. 16:47 Rakennusalan työttömyys nousi hieman Oulussa
- 06.09. 15:15 Seurakuntavaaleihin ehtii vielä ehdokkaaksi
- 06.09. 12:00 Kiekko-Laserin hyökkäykseen vahvistuksia
- 06.09. 11:30 Oulun seudun perhepäivähoito kärkisijoille
- 06.09. 10:59 Liminkalaiskalastaja kadonnut
- 07.06. 11:48 Antti Aarnio kokeilee amerikkalaista jalkapalloa
- 04.02. 12:50 Suvi Teräsniskasta Vuoden oululainen
- 28.02. 08:00 Oulun thainyrkkeily haluaa kasvaa
- 10.02. 15:39 Erkkulin murretarinat kirjaksi
- 31.01. 00:02 Oulu vaihtaa DNA:sta Elisaan
- 24.02. 12:46 Yksijalkainen mies ja leijonapaita
- 06.02. 08:56 Oululaisnelikko kapuaa Mulanjelle
- 26.04. 14:37 Oululaisille satoi hiphop-mitaleita
- 03.03. 08:00 Kinokset katoavat kahdessa viikossa
- 01.02. 10:52 Tuiran Siwa ryöstettiin
- 05.02. 20:52 Ronkainen pohtii Oulun seudun kuntarakennetta
- 10.02. 14:56 Julkkikset vastaan proteesimaajoukkue
- 03.02. 14:15 Oulun talvitapahtumista kokonaisuus
- 01.02. 13:15 Solidea pyytää anteeksi
- 03.02. 08:15 Onnettomuus tukki moottoritien
- 01.02. 18:09 Roni Pekkala voittoon halli-kartingissa
- 02.02. 12:54 Röyhkä Pohjois-Suomen kirjailijapäiville
- 01.02. 16:00 Hyvästä koulusta keskustellaan Valveella
- 05.02. 10:29 Oulun hiihtolomatoimintaa koottu verkkoon
- 05.02. 15:40 Yliopisto aloittaa yt-neuvottelut


