Lakeuden terveyskimppaa viilataan toimintakuntoon
08.09. 10:07

Jos Oulun eteläisten kuntien yhteistoiminta-alue toteutuu, siihen tulee kuulumaan noin 43 000 asukasta. Arkistokuva: Maria Seppälä
Tämän kuun aikana Hailuodon, Kempeleen, Lumijoen, Muhoksen ja Tyrnävän kunnanvaltuustot päättävät, ovatko ne mukana Kempele-vetoisen sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen valmistelussa. Limingan kunnanvaltuusto päätti maanantaina olla valmistelussa mukana, ja Hailuodossa asiaa vatvotaan tänään.
Muutama viikko sitten hankkeen projektipäällikkönä aloittanut Arja Rantapelkonen uskoo, että muutkin valmistelussa mukana olevat kunnat näyttävät liittymiselle vihreää valoa.
– Sellainen tuntuma minulla on, Siikalatvan terveyspalvelualueen kehittämis- ja valmistelutyössä aiemmin mukana ollut Rantapelkonen sanoo.
Yhteistoiminta-alueen työnimenä on Lakeus. Kunnille tarjotaan isäntäkuntamallia, jonka veturina olisi Kempele. Yhteistoiminta-alueeseen kuuluisivat kaikki kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut päivähoitoa lukuunottamatta. Päivähoito siirtyisi kunnissa hallinnollisesti sivistyspalveluihin.
Ratkaistavaksi tulee myös, mikä olisi yhteistoiminta-alueen päättävä elin. Todennäköisesti se olisi lautakuntaa vastaava kokoonpano, johon tulisi poliittinen edustus kaikista kunnista.
Nyt muodostumassa oleva yhteistoiminta-alue kattaisi kaikkiaan 43 000 asukkaan palvelut.
– Eli liki neljäsosa uuden Oulun väestöpohjasta.
Valmistelutyön pohjana käytettävään aiesopimukseen on kirjattu, että peruspalvelut tuotetaan edelleen lähipalveluina uudessakin yhteistoimintamallissa. Peruspalveluiksi Rantapelkonen listaa esimerkiksi lääkäri-, neuvola-, sosiaali- ja vanhuspalvelut. Niitä ei vietäisi peruskunnista mihinkään.
– Mutta kalliita investointeja vaativat palvelut on mietittävä uudelleen, esimerkiksi röntgen-, laboratorio-, vuodeosasto- ja sairaalapalvelut, Rantapelkonen esimerkittää.
Kunnat ovat hoitaneet sairaankuljetuksen ostamalla palvelut palveluntuottajalla, mutta nyt nekin ovat siirtymässä suurempiin yksikköihin sairaanhoitopiirien alaisuuteen.
Uudessa mallissa tulisi pohdittavaksi myös perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajapinnat. Mitkä palveluista voitaisiin tuottaa vielä yhteistoiminta-alueella, mitkä taas jäisivät entiseen tapaan Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
– Uusi terveydenhuoltolaki antaa asukkaalle myös mahdollisuuden valita käyttämänsä yhteispalvelualueen terveyskeskus. Myös kuntalain muuttaminen tuo isoja uudistuksia jo vuoden 2011 aikana.
Todennäköisesti yhteistoiminta-alueen kunnissa otetaan käyttöön palveluseteli, mikä tarjoaa uusia mahdollisuuksia yksityisille palveluntuottajille.
Kunnanjohtajista muodostetun valmistelutyöryhmällä, viiden eri toimialojen viranhaltijoista muodostetulla työryhmällä ja suunnittelutyöryhmällä on muutama vuosi aikaa yhtenäistää kuntien rakenteita ja tuotteistaa sosiaali- ja terveystoimen palveluita niin, että yhteistoiminta-alue voisi aloittaa 1.1.2013 – mikäli siis kunnanvaltuustot niin päättävät.
– Ensimmäisenä olisi saatava budjetointi saman tyyppiseksi. Tämän olisi tapahduttava jo ennen vuotta 2012, Rantapelkonen sanoo.
Rantapelkonen uskoo, että kun vaikkapa erikoissairaanhoidon palveluita hankkii isompi ostopooli, sillä on myös kustannusvaikutuksia.
– Haapavedellä Siikalatvan terveyspalvelualueella kustannuskehityksen kasvu saatiin tasaantumaan ja palvelut säilymään, vaikka ne sijaitsevatkin etäällä kasvukeskuksista ja vaikka työntekijöiden saantimahdollisuudet ovat huonommat kuin täällä Oulun ympäristössä.
Muitakin onnistumisen edellytyksiä Rantapelkonen Kempeleen alueella näkee:
– Täällä on paljon nuorta väestöä ja kunnat ovat kasvukuntia, päinvastoin kuin Haapaveden alueella. Tämä antaa paljon mahdollisuuksia palveluiden kehittämiseen.
Heli Rintala
Kempele
- 05.02. 10:46 Luontoihmiset eivät luovuta
- 04.02. 12:36 Hankintapolitiikalle pyyhkeitä yrittäjiltä
- 03.02. 19:22 Kahdeksikon miehiä
- 03.02. 17:30 Maalihai Haatajalla 12 osumaa 13 ottelussa
- 03.02. 16:14 Vahvuus on asenteessa
- 03.02. 15:49 Verkostot kuntoon!
- 03.02. 15:50 Oulun Työterveys kärkisijoilla
- 03.02. 08:42 Naiset kokoontuvat kirjastoihin
- 02.02. 11:37 Oulun poliisit Jimillä
- 02.02. 08:38 Joona Kehusmaa löytyi
- 02.02. 08:22 Taksi ryöstettiin neulalla uhaten
- 01.02. 18:08 Kepeä komedia
- 02.02. 11:39 Uuen Oulun kakarat pääsevät runoilemaan
- 01.02. 15:12 Parvekkeelta tippunut yritti paeta
- 01.02. 14:53 Hevisaurus Club Teatrialla maaliskuussa
- 01.02. 14:26 Oulun pisteet laskivat yrittäjien silmissä
- 01.02. 13:55 Naispainotteinen Kava-sarja
- 01.02. 13:40 Vihreän lipun teemapäivää vietetään torstaina
- 01.02. 13:05 Valmentaja auttaa löytämään vastaukset
- 01.02. 08:43 Perämerellä vielä heikot jäät
- 11.05. 14:30 Unettomat leffakisaavat taas
- 11.05. 14:30 Karaoketalo Nuijamiesten lavalle
- 18.04. 10:53 Ruotsi, Ranska ja Unkari oululaisten euroviisufanien suosikeiksi
- 14.04. 11:54 Oulunsalolaistaidetta Pariisissa
- 09.06. 11:24 Herkullinen komedia
- 31.01. 15:50 Kerrostalon ikkunasta pudonnut mies kuoli
- 01.02. 15:12 Parvekkeelta tippunut yritti paeta
- 31.01. 15:34 Talo huojuu lasten silmien alla
- 30.01. 14:11 Viuhkola jatkaa kaksi vuotta
- 11.01. 08:28 Moses Hazy livelevyn kimpussa
- 31.01. 16:24 Yhteisvastuu tukee velkakierteeseen joutunutta
- 30.01. 09:55 Mielenosoitukset jatkuvat
- 30.01. 11:02 Mika Ylianttila Internet-tutkimuskeskus CIE:n johtajaksi
- 11.01. 08:30 Ouluun raiteilla
- 01.02. 07:40 Harmaa talous on ravintola-alan ongelma
- 21.01. 21:53 Oletko varautunut?
- 28.12. 12:14 Ei ainuttakaan uuden vuoden lupausta
- 20.01. 15:00 Kulutushysteriaa
- 22.01. 12:58 Yksi plus yksi on kolme
- 01.02. 14:53 Hevisaurus Club Teatrialla maaliskuussa

