Olohuone terassilla

17.05. 14:00

Tämä polyrottinkinen sohvaryhmä vaatii noin 4x4-metrisen pation. Sohvaryhmä voidaan rakentaa moduleista mieleiseen muotoon. (Kallen Kaluste.) Kuvat: Maria Seppälä

Heli Rintala

Sisustajantori

Vielä takavuosina riitti, että sille ainokaiselle omakotitalon terassille kuskattiin ruokailuryhmä tuolineen ja se olisi siinä.

Enää näin ei ole, sillä terasseja saattaa olla useita eri puolilla taloa – ja ne ovat isoja.

Ruokailuryhmän, aurinkovarjon ja grillin lisäksi terassit sisustetaan sohvaryhmillä, sohvaöydillä, säkkituoleilla, lepotuoleilla, riippukeinuilla ja -matoilla. Esimerkiksi.

– Terasseille tarkoitettujen sohvien myynti on kasvanut selvästi viime vuosina, on huonekalumyyjä Vesa Pitkänen Kallen Kalusteesta huomannut.

– Terasseja myös sisustetaan aiempaa enemmän; on tekstiilejä, kasveja, mattoja ja valoja.

Myös huonekalumyyjä Leena Saari Vepsäläisestä sanoo havainneensa, että keskieurooppalainen tapa sisustaa myös ulkoterasseja on tullut pohjoiseen jäädäkseen.

– Parvekkeet ovat isoja, terasseja on katollakin ja monet vielä lasittavat terassinsa lisätäkseen niiden käyttöaikaa.

Saari huomauttaa, että nyt terasseille ostetaan myös valaisimia. Saatavana on esimerkiksi akuilla varustettuja pöytälamppuja. Pistokkeita ei siis tarvitse olla asennettuna joka terassinnurkkaan.

Löhötiloja kaipaava voi valita monenlaisista oleskeluvaihtoehdoista. Nykyiset riippukeinut ja -matot on varustettu omilla telineillään, joten katto- tai seinärakenteiden kestävyyttä ei tarvitse lähteä testaamaan.

Saari esittelee suosituksi tullutta säkkituolia. Tekstiili on vettä hylkivää ja täytteenä on täytetty styrox-kuulia. Tuoli kestää hyvin ulkoilmaa, mutta ei sentään talvehtimista lumen alla.

Pitkänen kertoo, että muutaman vuoden tauon jälkeen putkirunkoiset pihakeinut ovat taas suosiossa. Nykyisistä löytyy malleja, joissa istuimen voi linksauttaa löhöilyasentoon. Katos kuuluu totta kai varustukseen.

Ruokailu- tai oleskeluryhmien päälle voi virittää päivänvarjon, jonka halkaisija on jopa 4 metriä.

– Tai enemmänkin: kaksoisvarjoissa on kaksi 3,5-metristä päivänvarjoa, kertoo Pitkänen.

Yhä useampi vannoo nykyään polyrottingin ja muovin nimeen. Kestopuukalusteita kysytään vähemmän.

– Laadukas polyrottinki on niin helppohoitoista. Sen voi pestä laimealla pesuliuoksella ja harjalla, selittää Saari.

Pitkänen huomauttaa, että laadukkaimmissa polyrottinkikalusteissa tukirankana on käytetty alumiinia, joka ei ruostu.

Monien polyrottinkipöytien kansi saattaa olla teakia, joka vaatii pientä öljyämishuoltoa silloin tällöin.

Pitkänenkin sanoo, että asiakkaat etsivät ennen kaikkea helppohoitoisia pihakalusteita. Sellaisia ovat esimerkiksi metallirunkoiset, non-wood -päälysteiset ruokailuryhmät. Non-wood tarkoittaa laadukkaasta muovista valmistettua puujäljitelmää.

– Nämä on uv-suojattu ja niissä on hyvä pakkasenkesto, Pitkänen selvittää.

Saari kertoo, että muutaman vuoden ajan on myyty jopa betonisia pihakalusteita.

– Parhaimmillaan ne ovat kivipatioilla, mutta niitä ostetaan myös puuterasseille ja jopa sisätiloihin.