Oulun ainoa katsastusnainen

10.03. 08:30

Ei tullut presidenttiä, niin kuin kuusivuotias Hilla oli tokaissut toiveammatikseen. Hilla Saarasesta tuli katsastaja. Kuva: Petra Pöyliö

– Että jännittääkin tämä valokuvaus, vaikka olenhan minä tottunut siihen, että työtäni tarkkaillaan, huikkaa katsastaja Hilla Saaranen Nissanin alta kurkistaessaan.

Itse hän ei kehtaa sitä kertoa, mutta esimies paljastaa, että äijät kyllä joskus yrittävät testata Saarasen tietämystä rehvastelevaan sävyyn. Mutta Saaranen suhtautuu asiakkaaseen nätisti: ei ota luuloja pois, vaan sanoo asiallisesti.

– Enimmäkseen tulee myönteistä palautetta. Moni on positiivisesti yllättynyt, kun katsastaja onkin nainen. Paljon kysytään, miten nainen oikein on katsastusmieheksi päätynyt ja mikä autoissa minua kiinnostaa, sanoo Saaranen ja nauraa:

– Mutta ei minulla ole oikein järkevää selitystä. Eikä ole sukurasitettakaan tälle alalle.

Jotenkin vain tekniikka sattuu kiinnostamaan. Lukion jälkeen Saaranen lähti opiskelemaan auto- ja kuljetustekniikkaa ammattikorkeakouluun. Jostakin kulkeutui tieto, että katsastukseen voisi päästä harjoittelijaksi.

Saaranen valmistui insinööriksi. Tutusta harjoittelupaikasta Ruskon A-Katsastuksesta kyseltiin remmiin, ja syksystä 2007 lähtien Saarasen työmatka suuntautui sinne. Myöhemmin työpaikaksi vaihtui Heinäpään A-Katsastus.

Peltilehmät kiinnostavat, mutta autofriikiksi Saaranen ei tunnustaudu. Perheen menopelikin on järkevä farmari-Volvo, jonka ”perussetin” eli tavalliset huoltotyöt Saaranen hoitaa itse.

– Öljynvaihtoa, jarruosien vaihtoa ja muuta, hän luettelee.

– Mutta jakopään hihnaa en ala enää itse vaihtamaan.

Työkavereina hallipuolella Saarasella on neljä muuta katsastajaa, kaikki miehiä.

– Kyllä niitten kanssa pärjää. Hyvä kun on kavereina pitkän linjan miehiä, konkareita.

Työn parhaita puolia on Saarasen mielestä se, että saa olla tekemisissä ihmisten kanssa.

– Tämä on asiakaspalvelua. Sinänsä asiakaskunta on aika hiljaista, kun autoja katsotaan, mutta moni omistajakin haluaa olla itse mukana katsastuksessa, juttelee Saaranen.

Katsastajan ei tarvitse vain mörököllimäisesti murahdella epämääräisiä, vaan hän voi antaa asiakkaalle vinkkejä autostaan huolehtimiseen ja tärkeitä tietoja siitä, millainen menopelin kunto on.

Yksi toive Saarasella on:

– Olisi mahtavaa, että ihmiset näkisivät, ettei katsastus ole pakollinen paha vaan pakollinen hyvä.

Sanna Tarvainen

Oulu