Oulun thainyrkkeily haluaa kasvaa
28.02. 08:00

Jani Ikävalko (vas.) ja Arto Vuoma nappasivat oululaisittain historialliset mitalit.
Media-Arena
Oulu
Oulu Thaiboxing Clubin Jani Ikävalko ja Arto Vuoma ovat ensimmäiset hurjapäät, jotka toivat thainyrkkeilyn SM-mitalin oululaisseuralle.
Pohjois-Suomi on thainyrkkeilyn kehitysaluetta, sillä ottelijoita ei juuri löydy vaativaan lajiin.
– Ensimmäiset SM-mitalit Ouluun ovat hieno asia, mutta pidän tätä vasta alkuna, OTBC:n puheenjohtaja Tapio Ryhänen sanoo.
– Meillä on vielä pitkä matka päästä Etelä-Suomen seurojen kanssa tasoihin, mutta mahdotonta se ei ole.
Lajiosaamista Ouluun tuodaan leiritoiminnalla, mutta kunnianhimoisena tavoitteena on saada valmentajia Thaimaasta.
– Vuonna 2007 perustettu seuramme on nuori. Kun jatkamme työtä muutaman vuoden, se näkyy varmasti monella tavalla. Harrastustoiminta on vakiintunutta, mutta kisoja täytyy alkaa järjestää myös pohjoisessa, Ryhänen suunnittelee.
Thainyrkkeily kiinnostaa oululaisia yhä enemmän. Esimerkiksi tammikuussa alkaneelle peruskurssille löytyi tulijoita paljon enemmän kuin mukaan oli mahdollista ottaa.
– Syyskuussa alkavalle seuraavalle peruskurssille tulee jo ilmoittautumisia, Ryhänen naurahtaa.
Laji kuulostaa hurjalta ja myös on sitä.
– Thaiboxing kiinnostaa eniten omien rajojen kokeileminen, sillä lajissa on vähän sääntöjä moniin muihin kontaktilajeihin verrattuna. Kai se kamppailunhalu on jossain geeneissä, Ikävalko miettii.
Hän otti SM-hopeaa viime viikonloppuna Joensuussa järjestetyistä kisoista. Ikävalko eteni alle 57-kiloisten SM-finaaliin vähällä harjoittelulla, sillä reisivaiva piti hänet enimmäkseen pois salilta alkuvuoden. Loppuottelussa hän kärsi kahdeksan ottelun mittaisen uransa ensimmäisen tappion Jyväskylän Minh Leelle.
– Itseni suojaamista voisin parantaa, mutta ennen kaikkea tappio johtui vähästä harjoittelusta. Kolmesta tuomarista yksi näki minun voittaneen, Ikävalko sanoo rupi ohimossaan.
Jaettua pronssia alle 63,5 -kiloisissa ottanut Arto Vuoma ehti takavuosina saavuttaa SM-mitaleita myös potkunyrkkeilyn kevytkontaktiluokassa. Uran jälkeen Vuoman painoluokka kävi superraskaana.
– Tulin aivan rapakunnossa pari vuotta sitten thainyrkkeilyharjoituksiin. Aikaisemmasta kamppailulajitaustasta ei ollut kuin haittaa tässä lajissa, Vuoma toteaa.
Thainyrkkeily kiinnostaa oululaisia yhä enemmän. Esimerkiksi tammikuussa alkaneelle peruskurssille löytyi tulijoita paljon enemmän kuin mukaan oli mahdollista ottaa.
– Syyskuussa alkavalle seuraavalle peruskurssille tulee jo ilmoittautumisia, Ryhänen naurahtaa.
Juniorityön aloittaminen on OTBC:llä alustavissa suunnitelmissa. Useat suomalaiset ovat nähneet thainyrkkeilyotteluita Thaimaan lomillaan. Kolme viikkoa jouluaikaan lajin kotimaassa harjoitellut Ikävalko ei arvosta kovinkaan korkealle paikallisten turistirysien ottelutarjontaa.
– Käytännössä ne matsit ovat pahoinpitelyjä. Eurooppalaiset saavat siellä vastaansa jonkun paikallisen taksikuskin ja yleensä voittavat. Ja ottelun jälkeen kaikilla on hyvä mieli, Ikävalko hymähtää.
- 05.02. 10:46 Luontoihmiset eivät luovuta
- 04.02. 12:36 Hankintapolitiikalle pyyhkeitä yrittäjiltä
- 03.02. 19:22 Kahdeksikon miehiä
- 03.02. 17:30 Maalihai Haatajalla 12 osumaa 13 ottelussa
- 03.02. 16:14 Vahvuus on asenteessa
- 03.02. 15:49 Verkostot kuntoon!
- 03.02. 15:50 Oulun Työterveys kärkisijoilla
- 03.02. 08:42 Naiset kokoontuvat kirjastoihin
- 02.02. 11:37 Oulun poliisit Jimillä
- 02.02. 08:38 Joona Kehusmaa löytyi
- 02.02. 08:22 Taksi ryöstettiin neulalla uhaten
- 01.02. 18:08 Kepeä komedia
- 02.02. 11:39 Uuen Oulun kakarat pääsevät runoilemaan
- 01.02. 15:12 Parvekkeelta tippunut yritti paeta
- 01.02. 14:53 Hevisaurus Club Teatrialla maaliskuussa
- 01.02. 14:26 Oulun pisteet laskivat yrittäjien silmissä
- 01.02. 13:55 Naispainotteinen Kava-sarja
- 01.02. 13:40 Vihreän lipun teemapäivää vietetään torstaina
- 01.02. 13:05 Valmentaja auttaa löytämään vastaukset
- 01.02. 08:43 Perämerellä vielä heikot jäät
- 11.05. 14:30 Unettomat leffakisaavat taas
- 11.05. 14:30 Karaoketalo Nuijamiesten lavalle
- 18.04. 10:53 Ruotsi, Ranska ja Unkari oululaisten euroviisufanien suosikeiksi
- 14.04. 11:54 Oulunsalolaistaidetta Pariisissa
- 09.06. 11:24 Herkullinen komedia
- 31.01. 15:50 Kerrostalon ikkunasta pudonnut mies kuoli
- 01.02. 15:12 Parvekkeelta tippunut yritti paeta
- 31.01. 15:34 Talo huojuu lasten silmien alla
- 30.01. 14:11 Viuhkola jatkaa kaksi vuotta
- 11.01. 08:28 Moses Hazy livelevyn kimpussa
- 31.01. 16:24 Yhteisvastuu tukee velkakierteeseen joutunutta
- 30.01. 09:55 Mielenosoitukset jatkuvat
- 30.01. 11:02 Mika Ylianttila Internet-tutkimuskeskus CIE:n johtajaksi
- 11.01. 08:30 Ouluun raiteilla
- 01.02. 07:40 Harmaa talous on ravintola-alan ongelma
- 21.01. 21:53 Oletko varautunut?
- 28.12. 12:14 Ei ainuttakaan uuden vuoden lupausta
- 20.01. 15:00 Kulutushysteriaa
- 22.01. 12:58 Yksi plus yksi on kolme
- 01.02. 14:53 Hevisaurus Club Teatrialla maaliskuussa

