Pakatuista kaloista puolet huonoja

13.03. 08:50

Oulun seudulla on myyty huonolaatuista pakattua kalaa. Tämä paljastui Oulun seudun ympäristötoimen tarkastuksissa, joita tehtiin pääosin kesällä 2009 kaikkiaan 34 myymälään.

Näytteeksi otetut kalat olivat sekä teollisuuden että kaupan pakkaamia, pääosin kuitenkin teollisuuden pakkaamia. Näytteet tutkittiin pakkaukseen merkittynä viimeisenä käyttöpäivänä tai mahdollisimman lähellä tätä päivämäärää.

Näytteistä mikrobiologiselta laadultaan huonoja oli 55 prosenttia eli 21 kappaletta. Hyviä oli 26 prosenttia eli 10 kappaletta ja välttäviä 19 prosenttia eli seitsemän kappaletta.

Osa näytteistä oli huonoja, vaikka kalaa säilytettiin myymälässä vaatimusten mukaisessa lämpötilassa. Ympäristötoimen mukaan on mahdollista, että kalan kylmäketju on katkennut jossain jakeluvaiheessa.

OULU-LEHDEN MATKAKLUBI
Ruskan värit eivät olleet vielä parhaimmillaan Koillismaalla, kun Oulu-lehden toimitus kävi tutkimassa asiaa Rukan maisemissa 16.-18.9.

KATSO KAIKKI KUVAT

VIIKON MURRESANA
PÄIVÄN TAPAHTUMAT
VIIKON PILAKUVA