Pohjois-Suomen ja Lapin hätäkeskus Ouluun

09.03. 15:50

Pohjois-Suomen ja Lapin hätäkeskuksen sijaintipaikaksi päätettiin tiistaina Oulu. Arkistokuva: Petra Pöyliö

Hätäkeskusten toimintaa uudistettaessa on päätetty, että Pohjois-Suomen ja Lapin hätäkeskusalueen hätäkeskus on Oulussa. Lapin hätäkeskus Rovaniemellä lakkautetaan vuonna 2011.

– Hätäkeskusuudistuksella turvataan ja varmistetaan hätäkeskuspalveluiden saatavuus ja tehokas viranomaisyhteistyö koko maassa. Hätäkeskuslaitokselle suunnitellaan ja toteutetaan uusi toiminta- ja johtamismalli vuoteen 2015 mennessä.

– Myös hätäkeskusten tietojärjestelmä uudistetaan tiiviissä yhteistyössä hätäkeskusten toimintaa ohjaavien viranomaisten eli poliisin, pelastustoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen kanssa, kertoo ministeri Anne Holmlund.

Hätäkeskuslaitoksessa on Holmlundin mukaan työtä koko henkilöstölle.

Uudistuksen yhteydessä ei rakenneta uusia toimitiloja, vaan hätäkeskukset sijoittuvat niihin nykyisin käytössä oleviin hätäkeskustoimitiloihin.

Tarkoitus on luoda valtakunnallisesti yhtenäinen Hätäkeskuslaitos, jossa tehtävät ja resurssit jakautuvat tasaisesti. Nykyisessä organisaatiomallissa hätäkeskukset toimivat alueillaan varsin itsenäisesti eikä laitoksen toimintavarmuus ole riittävällä tasolla, koska hätäkeskusten toimintamallit ovat eriytyneet toisistaan. Myös tehtävät ja resurssit jakautuvat nykyään epätasaisesti.

Hätäkeskuksia on tällä hetkellä 15. Hätäkeskusten hoitamat puhelumäärät vaihtelevat 5 000:stä 10 000 puheluun päivystäjää kohden. Pienimpien keskusten toimintakustannukset asukaslukuun ja ilmoitusmäärään verrattuna ovat noin kaksinkertaiset suurempiin keskuksiin verrattuna.

OULU-LEHDEN MATKAKLUBI
Ruskan värit eivät olleet vielä parhaimmillaan Koillismaalla, kun Oulu-lehden toimitus kävi tutkimassa asiaa Rukan maisemissa 16.-18.9.

KATSO KAIKKI KUVAT

VIIKON MURRESANA
PÄIVÄN TAPAHTUMAT
VIIKON PILAKUVA