Porinaa yli diagnoosirajojen

03.09. 12:31

Kumppanuuskeskuksessa aloitetaan uudenlainen keskusteluryhmä, jossa pääsevät juttelemaan ihmiset yli diagnoosi- ja vammarajojen. Arkistokuva: Petra Pöyliö

Uudenlainen vertaisuuteen perustuva porinaryhmä aloittaa Oulun Kumppanuuskeskuksessa. Ryhmässä yhteiset aiheet keskusteluttavat ihmisiä yli diagnoosirajojen.

Tilaisuuksien alussa järjestöjen ammattilaiset ja aktiiviset jäsenet alustavat ennalta ilmoitetusta aiheesta, jonka jälkeen osallistujat pääsevät keskustelemaan esimerkiksi pakkausmerkinnöistä, papereiden täytöstä ja erityislapsen vanhemmuudesta. Luvassa on myös jumppaa aivoille sekä pohdiskelua työelämästä.

Järjestöjen tarjoama vertaistuki mielletään helposti saman sairauden tai vamman ympärille keskittyvänä toimintana. Arjen haasteissa on kuitenkin paljon yhteistä jaettavaa, vaikka taustalla olisi erilaista vammaa, sairautta tai elämäntilannetta: Erityislapsen tarpeet puhututtavat vanhempia hiekkalaatikolla lapsen diagnoosista riippumatta. Kaupan hyllyjen välissä pakkausmerkintöjä tutkivasta asiakkaasta ei voi päätellä, mistä syystä valmistusainelistaa luetaan, ja samaa pakkausta tutkiessa syntyy helposti keskustelua täysin vieraidenkin ihmisten kesken.

Porinaryhmä kokoontuu syksyn aikana joka toinen tiistai 7. syyskuuta alkaen kello 10–11 Kumppanuuskeskuksen katutason neuvontapisteen Kahvila Kamussa. Toimintaan voi osallistua joka kerta tai vain juuri itseä kiinnostavalla kerralla. Porinaryhmä on maksuton ja kaikille avoin eikä kokoontumisiin tarvitse etukäteen ilmoittautua.

Aiheet: 7.9. Tunnetko pakkausmerkinnät?, 21.9. Täyttä elämää erityislasten kanssa, 5.10. Miten selviydyn pitkäaikaissairauden kanssa?, 19.10. Meneekö hermot paperiasioiden kanssa?, 2.11. Vammaisuus työelämän haasteena, 16.11. Liikuntaa aivoille, 30.11. Halvalla hyvinvointia? ja 14.12. Elinsiirrot – lahja elämälle.

OULU-LEHDEN MATKAKLUBI
Ruskan värit eivät olleet vielä parhaimmillaan Koillismaalla, kun Oulu-lehden toimitus kävi tutkimassa asiaa Rukan maisemissa 16.-18.9.

KATSO KAIKKI KUVAT

VIIKON MURRESANA
PÄIVÄN TAPAHTUMAT
VIIKON PILAKUVA