Sarjakuvapiirtäjät maratonille
22.09. 14:55
Muhoksen Koivu ja tähti -kulttuurikeskuksessa alkaa vuorokauden mittainen sarjakuvamaraton lauantaina 1. lokakuuta kello 10.
Muhoksen 24 tuntia sarjakuvaa -tapahtuma on osa kansainvälistä 24h Comics -päivää. Ympäri maailman kokoonnutaan lokakuun ensimmäisenä tekemään sarjakuvia samoin säännöin. Yhdysvaltalaisen sarjakuvantekijä Scott McCloudin 1990-luvun alussa ideoima sarjakuvapäivä järjestetään Muhoksella nyt kuudetta kertaa.
– Ennakkoilmoittautumisten perusteella tänä vuonna olisi tulossa ennätysosanotto. Mukaan kuitenkin mahtuu vielä, toteaa käytännön järjestelyistä vastaava Esa Holopainen.
Kukin osallistuja tekee päivän mittaan 24-sivuisen sarjakuvan, jotka voidaan julkaista tapahtuman sivuilla ja Oulun Sarjakuvaseuran Ruutukaava-nettilehdessä.
Yleisöllä on mahdollisuus seurata sarjakuvien syntymistä lauantaina aina puoleen yöhön saakka. Töiden valmistumista voi tulla katsomaan sunnuntaiaamuna kello seitsemän jälkeen.
Tapahtumaa ovat tukeneet Lions Muhos ja Tervareitti. Järjestelyissä ovat mukana Muhoksen kirjasto ja Oulun sarjakuvaseura.
- 17.05. 18:23 Kylmän keskellä Alaskassa
- 17.05. 15:52 Ville Vähämäki kritisoi tukikikkailua
- 17.05. 15:47 Pakolaisapu vetoaa kuntapaikkojen puolesta
- 17.05. 15:20 Hippo kutsuu urheilemaan
- 17.05. 14:00 Olohuone terassilla
- 17.05. 13:40 Kaupunkikokoukselta rahaa alikulkujen koristeluun ja Walkersille
- 17.05. 12:45 Vimmaa lihallistuu näyttämölle syyskuussa
- 17.05. 10:51 Bättre Folkia Hailuodon kesässä
- 17.05. 09:21 Kompostoimalla maailma pikkaisen paremmaksi
- 16.05. 19:00 Tätä väistämissääntöä et tunne!
- 16.05. 18:42 Teboil Kaakkuri-Tuira uusi firmaveikkausvoiton
- 16.05. 18:38 Pohjoista tekstiä näyttämölle
- 16.05. 17:54 Jättitapahtuma kerää pohjoisen teollisuuden Ouluun
- 16.05. 15:41 Lasten lintuviikolla koulut ja päiväkodit linturetkelle
- 16.05. 15:36 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston johtajaksi Maire Mäki
- 16.05. 15:12 Butterfly Ventures käynnistämään Northern Startup -rahastoa
- 16.05. 14:48 Vuokraa oma palsta
- 16.05. 11:48 Vanhempikin taipuu ylioppilaaksi
- 16.05. 10:08 Kahden vuoden taonta on työllistänyt lähes 200 osaajaa
- 16.05. 09:48 Asukas yllätti murtomiehen Oulussa
- 27.02. 13:44 Dr. Alban, Rednex ja Aikakone Ysäribileissä
- 11.05. 14:30 Unettomat leffakisaavat taas
- 11.05. 14:30 Karaoketalo Nuijamiesten lavalle
- 14.04. 11:54 Oulunsalolaistaidetta Pariisissa
- 18.04. 10:53 Ruotsi, Ranska ja Unkari oululaisten euroviisufanien suosikeiksi
- 09.06. 11:24 Herkullinen komedia
- 31.01. 15:50 Kerrostalon ikkunasta pudonnut mies kuoli
- 01.02. 15:12 Parvekkeelta tippunut yritti paeta
- 15.02. 10:05 Torin tunturi on kohta valmis
- 13.02. 17:10 Porokarnevaalit valtaa torin viikonvaihteessa
- 31.01. 15:34 Talo huojuu lasten silmien alla
- 13.02. 17:05 Pohjola-Ralli starttaa taas
- 11.01. 08:28 Moses Hazy livelevyn kimpussa
- 01.02. 07:40 Harmaa talous on ravintola-alan ongelma
- 30.01. 09:55 Mielenosoitukset jatkuvat
- 30.01. 14:11 Viuhkola jatkaa kaksi vuotta
- 06.02. 12:14 Walkers-työ voi käynnistyä lyhyelläkin varoitusajalla
- 11.01. 08:30 Ouluun raiteilla
- 30.01. 11:02 Mika Ylianttila Internet-tutkimuskeskus CIE:n johtajaksi
- 31.01. 16:24 Yhteisvastuu tukee velkakierteeseen joutunutta
