Superpahis saa äänen tänään
29.06. 15:03
Supersankarielokuvan repliikit äänitetään Pohjois-Amerikassa ja ohjataan Oulussa Skypen välityksellä.
Runsaasti kansainvälistä ja kotimaista huomiota saaneen supersankariaiheisen Dr Professor's Thesis of Evil -elokuvan pääroolihahmojen vuorosanat äänitetään tänään tiistaina Torontossa ja ohjataan Oulussa internetpuhelun välityksellä.
Skypen välityksellä tapahtuva etäohjaustapa toimi erinomaisesti aiemmin keväällä, kun sivuroolihahmojen vuorosanat äänitettiin San Franciscossa.
Dr Professor's Thesis of Evil tähtää kansainvälisille markkinoille, joten elokuvan ääniksi haluttiin englantia äidinkielenään puhuvat ammattinäyttelijät. Elokuva on animaatio, joten amerikkalaiset näyttelijät antavat äänensä suomalaisten näyttelijöiden esittämille hahmoille.
Ääninäyttelijöiden hankintaa varten elokuva sai rahaa ulkomaalaisilta ja suomalaisilta faneiltaan keväällä järjestetyssä 8 000 dollaria keränneessä kampanjassa.
Satiirinen elokuva kertoo Dr Professorista, maailman juhlituimmasta superpahiksesta, joka on menettänyt intohimonsa pahuuksien tekemiseen. Dr Professor saa huomata jääneensä mediasirkuksen ja idolistatuksensa vangiksi, joten hänen tulisi ottaa kohtalonsa takaisin omiin käsiinsä.
Kunnianhimoista elokuvaprojektia on tehty parin vuoden ajan pääosin työryhmäpanostuksella Oulun lisäksi San Fransiscossa, Lontoossa ja Helsingissä.
Elokuvan takana on lahjakkaista oululaisista media-alan ammattilaisista ja opiskelijoista koostuva työryhmä. Ryhmä kehitti elokuvaa varten uuden valokuvapohjaisen Motion Novel -animaatiotekniikan. Uutta visuualisen tarinankerronnan muotoa voidaan kuvailla eräänlaiseksi liikkuvaksi sarjakuvaksi. Elokuvan upea visuaalisuus on saanut runsaasti kehuja ulkomailla ja Suomessa.
Elokuva julkaistaan syksyllä 2011 internetissä ja mobiililaitteissa. Dr Professor's Thesis Of Evil on ensimmäinen päälevityskanavanaan internetiä ja mobiililaitteita hyödyntävä elokuva, jota Suomen Elokuvasäätiö on tukenut.
– Elokuvasäätiön myöntämä tuotantotuki osoittaa, että internet tulee yleistymään elokuvien levityskanavana, toteaa elokuvan ohjaaja Jukka Vidgren.Elokuvasäätiön ja fanien antamana tuen lisäksi projekti sai rahoitusta Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKilta jaPohjoinen elokuva- ja mediasäätiö POEMilta.
- 17.05. 18:23 Kylmän keskellä Alaskassa
- 17.05. 15:52 Ville Vähämäki kritisoi tukikikkailua
- 17.05. 15:47 Pakolaisapu vetoaa kuntapaikkojen puolesta
- 17.05. 15:20 Hippo kutsuu urheilemaan
- 17.05. 14:00 Olohuone terassilla
- 17.05. 13:40 Kaupunkikokoukselta rahaa alikulkujen koristeluun ja Walkersille
- 17.05. 12:45 Vimmaa lihallistuu näyttämölle syyskuussa
- 17.05. 10:51 Bättre Folkia Hailuodon kesässä
- 17.05. 09:21 Kompostoimalla maailma pikkaisen paremmaksi
- 16.05. 19:00 Tätä väistämissääntöä et tunne!
- 16.05. 18:42 Teboil Kaakkuri-Tuira uusi firmaveikkausvoiton
- 16.05. 18:38 Pohjoista tekstiä näyttämölle
- 16.05. 17:54 Jättitapahtuma kerää pohjoisen teollisuuden Ouluun
- 16.05. 15:41 Lasten lintuviikolla koulut ja päiväkodit linturetkelle
- 16.05. 15:36 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston johtajaksi Maire Mäki
- 16.05. 15:12 Butterfly Ventures käynnistämään Northern Startup -rahastoa
- 16.05. 14:48 Vuokraa oma palsta
- 16.05. 11:48 Vanhempikin taipuu ylioppilaaksi
- 16.05. 10:08 Kahden vuoden taonta on työllistänyt lähes 200 osaajaa
- 16.05. 09:48 Asukas yllätti murtomiehen Oulussa
- 27.02. 13:44 Dr. Alban, Rednex ja Aikakone Ysäribileissä
- 11.05. 14:30 Unettomat leffakisaavat taas
- 11.05. 14:30 Karaoketalo Nuijamiesten lavalle
- 14.04. 11:54 Oulunsalolaistaidetta Pariisissa
- 18.04. 10:53 Ruotsi, Ranska ja Unkari oululaisten euroviisufanien suosikeiksi
- 09.06. 11:24 Herkullinen komedia
- 31.01. 15:50 Kerrostalon ikkunasta pudonnut mies kuoli
- 01.02. 15:12 Parvekkeelta tippunut yritti paeta
- 15.02. 10:05 Torin tunturi on kohta valmis
- 13.02. 17:10 Porokarnevaalit valtaa torin viikonvaihteessa
- 31.01. 15:34 Talo huojuu lasten silmien alla
- 13.02. 17:05 Pohjola-Ralli starttaa taas
- 11.01. 08:28 Moses Hazy livelevyn kimpussa
- 01.02. 07:40 Harmaa talous on ravintola-alan ongelma
- 30.01. 09:55 Mielenosoitukset jatkuvat
- 30.01. 14:11 Viuhkola jatkaa kaksi vuotta
- 06.02. 12:14 Walkers-työ voi käynnistyä lyhyelläkin varoitusajalla
- 11.01. 08:30 Ouluun raiteilla
- 30.01. 11:02 Mika Ylianttila Internet-tutkimuskeskus CIE:n johtajaksi
- 31.01. 16:24 Yhteisvastuu tukee velkakierteeseen joutunutta
