Uusi tekniikka ehkäisee plagiointia yliopistoissa
01.02. 08:36
Plagioinnista kiinni jäävien opiskelijoiden määrä on kasvanut yliopistoissa viime vuosina. Näin väittää Peter Witasp Urkund-yhtiöstä. Yhtiön kehittämä uusi tekniikka tarjoaa parempia ja tehokkaampia keinoja havaita aikaisemmin tehtyjen tekstien plagiaatteja.
Urkund-sovellus on käytössä 22 suomalaisessa yliopistossa ja siitä on tullut keskeinen osa monen opettajan työtä.
– Tekniikan tarkoituksena on kuitenkin ennen kaikkea toimia opettajan apuvälineenä heidän opastaessaan opiskelijoita siihen, mitä tutkimustyössä saa ja mitä ei saa tehdä, toteaa Oulun yliopiston opettaja Gordon Roberts.
Roberts ei usko, että tahallinen vilppi on lisääntynyt.
– Opiskelijoiden keskuudessa on tietämättömyyttä siitä, kuinka lainauksia, lähteitä ja lähdeviitteitä käytetään oikein, sanoo Roberts, joka on toiminut yli 30 vuotta Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja maailmanpolitiikan lehtorina.
Hän käyttää selainpohjaista Urkund-työkalua tarkistaakseen, onko teksti plagioitu. Aiemmin opettajan on täytynyt luottaa omaan intuitioonsa epäillessään opiskelijan plagioineen tekstin tai kopioineen aineensa sisällön.
Urkundilla teksti viedään ohjelman läpi. Se ilmoittaa prosenttiluvun, joka kertoo, kuinka suuria yhtäläisyyksiä tarkastetulla tekstillä on jonkun toisen tekstin kanssa.
- 17.05. 18:23 Kylmän keskellä Alaskassa
- 17.05. 15:52 Ville Vähämäki kritisoi tukikikkailua
- 17.05. 15:47 Pakolaisapu vetoaa kuntapaikkojen puolesta
- 17.05. 15:20 Hippo kutsuu urheilemaan
- 17.05. 14:00 Olohuone terassilla
- 17.05. 13:40 Kaupunkikokoukselta rahaa alikulkujen koristeluun ja Walkersille
- 17.05. 12:45 Vimmaa lihallistuu näyttämölle syyskuussa
- 17.05. 10:51 Bättre Folkia Hailuodon kesässä
- 17.05. 09:21 Kompostoimalla maailma pikkaisen paremmaksi
- 16.05. 19:00 Tätä väistämissääntöä et tunne!
- 16.05. 18:42 Teboil Kaakkuri-Tuira uusi firmaveikkausvoiton
- 16.05. 18:38 Pohjoista tekstiä näyttämölle
- 16.05. 17:54 Jättitapahtuma kerää pohjoisen teollisuuden Ouluun
- 16.05. 15:41 Lasten lintuviikolla koulut ja päiväkodit linturetkelle
- 16.05. 15:36 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston johtajaksi Maire Mäki
- 16.05. 15:12 Butterfly Ventures käynnistämään Northern Startup -rahastoa
- 16.05. 14:48 Vuokraa oma palsta
- 16.05. 11:48 Vanhempikin taipuu ylioppilaaksi
- 16.05. 10:08 Kahden vuoden taonta on työllistänyt lähes 200 osaajaa
- 16.05. 09:48 Asukas yllätti murtomiehen Oulussa
- 27.02. 13:44 Dr. Alban, Rednex ja Aikakone Ysäribileissä
- 11.05. 14:30 Unettomat leffakisaavat taas
- 11.05. 14:30 Karaoketalo Nuijamiesten lavalle
- 14.04. 11:54 Oulunsalolaistaidetta Pariisissa
- 18.04. 10:53 Ruotsi, Ranska ja Unkari oululaisten euroviisufanien suosikeiksi
- 09.06. 11:24 Herkullinen komedia
- 31.01. 15:50 Kerrostalon ikkunasta pudonnut mies kuoli
- 01.02. 15:12 Parvekkeelta tippunut yritti paeta
- 15.02. 10:05 Torin tunturi on kohta valmis
- 13.02. 17:10 Porokarnevaalit valtaa torin viikonvaihteessa
- 31.01. 15:34 Talo huojuu lasten silmien alla
- 13.02. 17:05 Pohjola-Ralli starttaa taas
- 11.01. 08:28 Moses Hazy livelevyn kimpussa
- 01.02. 07:40 Harmaa talous on ravintola-alan ongelma
- 30.01. 09:55 Mielenosoitukset jatkuvat
- 30.01. 14:11 Viuhkola jatkaa kaksi vuotta
- 06.02. 12:14 Walkers-työ voi käynnistyä lyhyelläkin varoitusajalla
- 11.01. 08:30 Ouluun raiteilla
- 30.01. 11:02 Mika Ylianttila Internet-tutkimuskeskus CIE:n johtajaksi
- 31.01. 16:24 Yhteisvastuu tukee velkakierteeseen joutunutta
