Veroneuvontaa kirjastolla
09.03. 11:06
Veroneuvontakiertue rantautuu pian Ouluun. Veronmaksajain Keskusliiton Pohjois-Pohjanmaan paikallisyhdistys järjestää yhdessä Tapiola-Pankin kanssa veroneuvontaillan 18. maaliskuuta kello 18 Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan salissa.
Veronmaksajien lakimies Laura Kurki kertoo pitkäaikaissäästämisen verouudistuksesta. Markus Seppänen esittelee Tapiolan ratkaisuja pitkäaikaissäästämiseen.
Ilta on maksuton, ja tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet. Veroilta on osa Veronmaksajien ympäri Suomea ulottuvaa neuvontakiertuetta, jossa kerrotaan pitkäaikaissäästämisen uusista vaihtoehdoista ja verotuksesta.
Veronmaksajain Keskusliitto on kansalaisten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, jolla on 228 000 jäsentä. Järjestön tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus, ja se neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa.
Veronmaksajilla on 34 paikallisyhdistystä ympäri Suomea. Pohjois-Pohjanmaan paikallisyhdistys on perustettu vuonna 1947 Oulun paikallisyhdistyksen nimellä. Yhdistyksen puheenjohtaja on Juha Regelin ja sihteeri Maire Määttä. Paikallisyhdistyksen vuosikokous pidetään veroillan jälkeen.
- 08.09. 10:07 Lakeuden terveyskimppaa viilataan toimintakuntoon
- 08.09. 13:53 Työtä nuorille! -teemapäivät Oulu10:ssä
- 08.09. 12:20 Jesse Anttila matkaa Ahvenistolle
- 08.09. 10:39 Työpörssi työllistää
- 08.09. 08:17 Leppeämmät näkymät yrityksissä
- 08.09. 08:13 Jukan laivaston mahonkikaunottaret
- 07.09. 16:28 Homelike Oulu tekee Oulun omaksi
- 07.09. 15:54 Tuhopolttoja Oulun yössä
- 07.09. 15:37 Nuoret kamppailivat Kempeleessä
- 07.09. 14:31 Skitsofreniatutkijalle iso apuraha
- 07.09. 11:22 Oulussa koulutetaan pukeutumisneuvojia
- 07.09. 09:41 Erityisopetuksen hankkeet saavat Sampo Pankin tukea
- 07.09. 08:26 OSAO:ssa aloittaa kaksi uutta ammattistarttiryhmää
- 07.09. 08:17 30-vuotias Operaatio Nälkäpäivä etsii 30 000 kerääjää
- 07.09. 08:13 OPS-jp:n harjoituskeskus nousee Castreniin
- 06.09. 16:47 Rakennusalan työttömyys nousi hieman Oulussa
- 06.09. 15:15 Seurakuntavaaleihin ehtii vielä ehdokkaaksi
- 06.09. 12:00 Kiekko-Laserin hyökkäykseen vahvistuksia
- 06.09. 11:30 Oulun seudun perhepäivähoito kärkisijoille
- 06.09. 10:59 Liminkalaiskalastaja kadonnut
- 07.06. 11:48 Antti Aarnio kokeilee amerikkalaista jalkapalloa
- 04.02. 12:50 Suvi Teräsniskasta Vuoden oululainen
- 28.02. 08:00 Oulun thainyrkkeily haluaa kasvaa
- 10.02. 15:39 Erkkulin murretarinat kirjaksi
- 31.01. 00:02 Oulu vaihtaa DNA:sta Elisaan
- 24.02. 12:46 Yksijalkainen mies ja leijonapaita
- 06.02. 08:56 Oululaisnelikko kapuaa Mulanjelle
- 26.04. 14:37 Oululaisille satoi hiphop-mitaleita
- 03.03. 08:00 Kinokset katoavat kahdessa viikossa
- 01.02. 10:52 Tuiran Siwa ryöstettiin
- 05.02. 20:52 Ronkainen pohtii Oulun seudun kuntarakennetta
- 10.02. 14:56 Julkkikset vastaan proteesimaajoukkue
- 03.02. 14:15 Oulun talvitapahtumista kokonaisuus
- 01.02. 13:15 Solidea pyytää anteeksi
- 03.02. 08:15 Onnettomuus tukki moottoritien
- 01.02. 18:09 Roni Pekkala voittoon halli-kartingissa
- 02.02. 12:54 Röyhkä Pohjois-Suomen kirjailijapäiville
- 01.02. 16:00 Hyvästä koulusta keskustellaan Valveella
- 05.02. 10:29 Oulun hiihtolomatoimintaa koottu verkkoon
- 05.02. 15:40 Yliopisto aloittaa yt-neuvottelut


