Yhteisvastuu tukee velkakierteeseen joutunutta
31.01. 16:24
Yhteisvastuukeräys käynnistyy ensi sunnuntaina 5. helmikuuta. Tänä vuonna Yhteisvastuu torjuu ylivelkaantumista Suomessa ja tukee pienrahoitustoimintaa Ugandassa.
Suomessa keräyksen tuotto myönnetään taloudellisessa ahdingossa oleville ihmisille matalakorkoisina pienlainoina, joiden avulla he voivat saada elämänsä ja taloutensa uudelleen tasapainoon. Hankkeen toteuttaa Takuu-Säätiö. Pienluottojen myöntäminen aloitetaan vuoden 2013 alussa.
Ugandassa Yhteisvastuu tukee uutta elämää aloittelevissa kyläyhteisöissä säästö- ja lainaryhmiä, joiden jäsenille opetetaan taloudenhallinnan ja itsenäisen toimeentulon hankkimisen perustaitoja.
Eri puolilla Oulua Yhteisvastuu aloitetaan sunnuntaina 5.2. jumalanpalvelusten jälkeen, jolloin myös lipas- ja listakerääjillä on lupa lähteä liikkeelle. Lisätietoa tapahtumista osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/yhteisvastuu.
Keräyksen tuotto käytetään Suomessa Takuu-Säätiön pienluottohankkeeseen, jonka tavoitteena on ehkäistä ylivelkaantumista ja tukea taloudellisessa ahdingossa olevia ihmisiä. Halpakorkoisia pienluottoja voi hakea taloudellisten ongelmien kanssa painiskelevat henkilöt, joilla ansiotulojen puuttuminen tai menetetyt luottotiedot estävät luottojen saamisen.
Velkaantuminen on yhä useamman suomalaisen taakkana. Yllättävä elämänmuutos tai yksittäinen välttämätön hankinta voi syöstä kenen tahansa talouden velkakierteeseen, jos säästöjä ei ole. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2011 ensimmäinen puolikkaan aikana suomalaiset ottivat 678 000 pikavippiä, yhteensä 149 miljoonan arvosta. Määrä on 27 prosenttia suurempi kuin vuonna 2010.
Ongelmallisin tilanne on tilastojen valossa nuorilla aikuisilla, sillä 25—29-vuotiailla on suhteessa eniten maksuhäiriömerkintöjä ja 29—34-vuotiaista lähes joka toisella on kulutusluotto harteillaan.
Diakoniatyöntekijät kohtaavat velkaongelmaisia arjessaan yhä enenevissä määrin myös Oulussa.
– yhä useammalla asiakkaalla on taloudellisia ongelmia ja velkataakka saattaa olla jopa kymmeniätuhansia euroja. Keräyskohde on siis tarpeellinen ja ajankohtainen”, kertoo yli kymmenen vuotta diakoniatyöntekijänä toiminut Nina Niemelä Karjasillan seurakunnasta.
Ugandassa yli 1,8 miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan sisällissotaa ja raakalaismaisista toimintatavoistaan kuuluisan Lord’s Resistance Army (LRA) –kapinallisliikkeen terroria evakkoleireihin yli kymmenen vuoden ajan. Sissit kaappasivat ja kiduttivat siviilejä, pakottivat orjatyöhön ja tappamaan lähimmäisiään. Nyt elämä on rakennettava uudelleen.
Ugandassa Yhteisvastuu tukee uutta elämää aloittelevissa kyläyhteisöissä säästö- ja lainaryhmiä, joiden jäsenille opetetaan taloudenhallinnan ja itsenäisen toimeentulon hankkimisen perustaitoja. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu, jonka kumppanina toimii Luterilainen Maailmanliitto.
Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon suurkeräys. Keräys järjestetään helmi—huhtikuussa, mutta keräyslupa on voimassa ympäri vuoden. Keräys auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja ulkomailla.
- 17.05. 18:23 Kylmän keskellä Alaskassa
- 17.05. 15:52 Ville Vähämäki kritisoi tukikikkailua
- 17.05. 15:47 Pakolaisapu vetoaa kuntapaikkojen puolesta
- 17.05. 15:20 Hippo kutsuu urheilemaan
- 17.05. 14:00 Olohuone terassilla
- 17.05. 13:40 Kaupunkikokoukselta rahaa alikulkujen koristeluun ja Walkersille
- 17.05. 12:45 Vimmaa lihallistuu näyttämölle syyskuussa
- 17.05. 10:51 Bättre Folkia Hailuodon kesässä
- 17.05. 09:21 Kompostoimalla maailma pikkaisen paremmaksi
- 16.05. 19:00 Tätä väistämissääntöä et tunne!
- 16.05. 18:42 Teboil Kaakkuri-Tuira uusi firmaveikkausvoiton
- 16.05. 18:38 Pohjoista tekstiä näyttämölle
- 16.05. 17:54 Jättitapahtuma kerää pohjoisen teollisuuden Ouluun
- 16.05. 15:41 Lasten lintuviikolla koulut ja päiväkodit linturetkelle
- 16.05. 15:36 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston johtajaksi Maire Mäki
- 16.05. 15:12 Butterfly Ventures käynnistämään Northern Startup -rahastoa
- 16.05. 14:48 Vuokraa oma palsta
- 16.05. 11:48 Vanhempikin taipuu ylioppilaaksi
- 16.05. 10:08 Kahden vuoden taonta on työllistänyt lähes 200 osaajaa
- 16.05. 09:48 Asukas yllätti murtomiehen Oulussa
- 27.02. 13:44 Dr. Alban, Rednex ja Aikakone Ysäribileissä
- 11.05. 14:30 Unettomat leffakisaavat taas
- 11.05. 14:30 Karaoketalo Nuijamiesten lavalle
- 14.04. 11:54 Oulunsalolaistaidetta Pariisissa
- 18.04. 10:53 Ruotsi, Ranska ja Unkari oululaisten euroviisufanien suosikeiksi
- 09.06. 11:24 Herkullinen komedia
- 31.01. 15:50 Kerrostalon ikkunasta pudonnut mies kuoli
- 01.02. 15:12 Parvekkeelta tippunut yritti paeta
- 15.02. 10:05 Torin tunturi on kohta valmis
- 13.02. 17:10 Porokarnevaalit valtaa torin viikonvaihteessa
- 31.01. 15:34 Talo huojuu lasten silmien alla
- 13.02. 17:05 Pohjola-Ralli starttaa taas
- 11.01. 08:28 Moses Hazy livelevyn kimpussa
- 01.02. 07:40 Harmaa talous on ravintola-alan ongelma
- 30.01. 09:55 Mielenosoitukset jatkuvat
- 30.01. 14:11 Viuhkola jatkaa kaksi vuotta
- 06.02. 12:14 Walkers-työ voi käynnistyä lyhyelläkin varoitusajalla
- 11.01. 08:30 Ouluun raiteilla
- 30.01. 11:02 Mika Ylianttila Internet-tutkimuskeskus CIE:n johtajaksi
- 31.01. 16:24 Yhteisvastuu tukee velkakierteeseen joutunutta
