Yliopisto aloittaa yt-neuvottelut
05.02. 15:40

Oulun yliopisto järjestelee toimintaansa uudelleen poistamalla päällekkäisyyksiä ja jatkamalla tukipalvelujen ulkoistamista. Arkistokuva: Petra Pöyliö
Mirja Rintala
Oulu
Viisikymppinen Oulun yliopisto on historiansa suurimman ravistelun kynnyksellä. Vuoden 2012 loppuun mennessä on löydettävä säästökohteita 8-9 miljoonan euron edestä.
Rehtori Lauri Lajusen mukaan yliopisto käynnistää kehittämistoimet välittömästi. 1 600 työntekijää koskevat yt-neuvottelut alkavat helmikuun puolivälissä. Supistamistavoitteeksi on määritelty 180 henkilötyövuotta.
– Siihen päästäneen eläkejärjestelyin ja määräaikaisia työtehtäviä supistamalla. Irtisanomisiltakaan ei vältytä, Lajunen arvioi.
Tuotannollisista ja taloudellisista syistä sekä toiminnan uudelleen järjestelyjen perusteella käytävät yhteistoimintaneuvottelut koskevat Kajaanin yliopistokeskusta, kielikeskusta sekä kaikkia tukitehtävissä työskenteleviä. Muiden yksiköiden koulutus- ja muu henkilökunta on neuvottelujen ulkopuolella.
Tarkastelun kohteina ovat erityisesti opettajankoulutus, tietojenkäsittely ja kielikeskus. Tavoitteena on poistaa niissä olevia päällekkäisyyksiä ja jatkaa tukipalvelujen ulkoistamista.
Henkilöstöä vähentämällä yliopisto säästää noin kuusi miljoonaa euroa vuosittain. Toinen suuri säästökohde ovat toimitilat.
– Yksityiskohtainen säästöohjelma laaditaan yt-neuvottelujen jälkeen, todennäköisesti maaliskuun lopulla, Lajunen sanoo.
Oulun yliopisto saa perusrahoituksensa valtiolta. Vuoden 2010 budjetti on 215 miljoonaa euroa. Lajusen mukaan se on kuusi miljoonaa euroa alijäämäinen. Yliopiston tase on vahva, mutta pääomia ei silti ruveta syömään.
– Talous pitää olla tasapainossa vuoden 2012 loppuun mennessä. Seuraavan toimikauden 2013-2015 valtion rahoitus määräytyy kuluvan periodin perusteella.
Lajusen mukaan Oulussa ollaan tosi paikan edessä. Yliopistojen toimintaympäristö on muuttunut rajusti.
– Menossa on suuruuden ekonomia, yliopistot keskittyvät entistä isompiin yksiköihin. Meidän on löydettävä omat vahvuutemme ja oma profiili.
Lajusen mielestä haasteellinen tilanne ei johdu uudesta yliopistolaista, vaikka se olisi helppo selitys.
– Tässä taloustilanteessa haasteet olisivat aivan yhtä kovia, vaikka uudistuksesta ei olisi tietoakaan.


