Kulutushysteriaa

20.01. 15:00

Kuluttamisen suhteen olen vanhan kansan ihmisiä.

En ymmärrä, miksi pitäisi ostaa uutta, jos vanhakin on vielä aivan käypää. Ostosten aika on silloin, kun entinen tarvekapistus menee rikki.

Ja onhan tässä ihan ekologinenkin aspekti: en halua lähteä kuluttamaan vain kuluttamisen vuoksi. En suostu hyväksymään sitä, että elektronisten laitteiden käyttöikä on vuosi tai kaksi. Minulle se on monta vuotta.

Silmät tähän kulutustodellisuuteen aukeavat viimein silloin, kun katsoo pariinkin kertaa television Ykkösdokumenttina näytetyn Hehkulamppuhuijauksen.

Loistava dokumentti kertoo muun muassa siitä, miten teollisuustuotteet suunnitellaan vanhenemaan. Ennen hehkulamput paloivat vuosia, sukkahousut kestivät melkein eliniän, samoin autot, printterit, puhelimet. Vuosien varrella valmistajat ovat suunnitelmallisesi lyhentäneet ja lyhentäneet tuotteiden elinikää, jotta talouden rattaat pyörisivät. (Dokumentti saattaa muuten löytyä Youtubesta, Yle Areenassa se aika taisi mennä jo.)

Nykyään uutuustuotteita tulee markkinoille joka vuosi, useita vuodessa. Vanhanaikainen ja reliikki on, jos vielä käyttää puhelinta, jossa on tuikitavalliset näppäimet!

Tunnustan, minä käytän. Oman puhelimeni käyttöikä taitaa olla jo useampia vuosia.

Kerran se on jopa korjattu! Ajatelkaa, puhelimia jopa korjataan!

Paineita kulutushysteriaan heittäytymiselle tuli eräänä päivänä yllättävästä suunnasta. Jälkikasvun kaverit esittelivät Nintendon DS -konsoleitaan. Itse olin ostanut sellaisen tytölle viime vuonna ja pojalle vuotta aiemmin.

Kävi ilmi, että minun lasteni pelikonsolit olivat auttamattoman vanhanaikaisia. Vaikka uudemmassa on internetyhteydet, kamerat ja kaikki, se ei enää riitäkään. Tuoreimmassa DS:ssä pelataan kolmiulotteisia pelejä!

Ja lasten puhelimet – tietysti – ovat kivikautisia kavereiden vastaaviin verrattuna. Pitäisi olla kosketusnäyttö, nettiselain ja kaikki muut roippeet!

Kun mitään ei ole sen helpompi kolkutella kuin vanhempien omaatuntoa, niin jytinähän siellä alkoi käydä.

Kasvatanko lapsiani tynnyrissä, kun en hanki niille uusinta hitekkiä heti tuoreeltaan? Jäävätkö he ulkopuolisiksi kaveriporukoista, elämästä ja maailmasta, jos eivät tiedä uusimpien mobiilisovellusten käyttöominaisuuksia?

Toistaiseksi olen koettanut pitää pintani ja olla auttamattoman vanhanaikainen ja saita. Yritän puhua, ettei kuluttaminen ja ostaminen tee yhtään onnellisemmaksi, autuaammaksi ja paremmaksi ihmiseksi. Että mistään ei jää paitsi, vaikka skippaakin muutaman puhelin- ja konsolisukupolven kokonaan.

Mutta yhä vaikeammaksi tämä taistelu hysteeristä kuluttamista vastaan käy.

Heli Rintalaheli.rintala@oululehti.fi