Ouluun raiteilla
11.01. 08:30
Olisihan se muuten melekosen mellevää.
Oulussa työssä käyvät ihmiset voisivat hypätä taajamajunan kyytiin vaikkapa Limingassa tai jopa Ruukissa ja Raahessa asti. Puksutella tänne töihin, kaikessa rauhassa.
Vastaavasti taajamajunakolkuttelisi Ouluun itärataa Vaalasta ja Muhokselta saakka. Ja voisihan Kemistäkin päin olla liikennettä, kun vanhat asemat ja seisakkeet otettaisiin käyttöön.
Junia puksuttelisi Ouluun säännöllisesti, työmatkaliikenteen mukaan. Sama illansuussa toisin päin. Puoliltapäivinkin saattaisi jokunen juna mennä, jotta kotiäidit pääsisivät lastenvaateostoksille ja mummut Aleksinkulmaan (loppumatka vaikka taksilla, jos ei muuten).
Ei olisi ruuhkia maanteillä, ei stressiä työpaikalle tultaessa. Töitä voisi matkan aikana vähän jo valmistella, ainakin päivän lehdet lukea.
Kaksoisraide kun olisi valmis, niin tämähän ei olisi edes kovin mahdoton yhtälö. Ainakaan teoriassa.
Reunaehtoja taitaa kuitenkin olla niin paljon, ettei taajamajunia täällä lähitulevaisuudessanähdä.
Oulun seudun raideliikenteestä tehtiin esiselvitys muutama vuosi sitten. Esiselvityksen mukaan lähijunaliikenne ei ole taloudellisesti kannattavaa, ainakaan tällä haavaa.
Radan rakentamiskustannukset asemineen kaikkineen nousisivat yli 150 miljoonaan euroon.
VR:llä ei ole antaa vapaata kalustoa lähijunaliikenteen käyttöön, vaan kalusto olisi hankittava erikseen tätä tarkoitusta varten. Kuka olisi maksaja?
Junankuljettajan olisi kuitenkin tultava VR:ltä, koska henkilöjunan kuljettaminen rataverkolla on sallittu ainostaan VR:n liikenneluvalla.
Toisaalta on myös esitetty ajatuksia, että Oulun lähiliikennettä voisi kokeilla sähkövetureilla ja sinisillä vaunuilla. Rakennettavat uudet laituritkin voisivat olla vaatimattomia, ainakin aluksi.
Itse en ainakaan kaipaisi asemalle reaaliaikaisina päivittyviä aikatauluskriinejä tai viimeisen päälle fiinejä design-katoksia. Pääasia olisi, että juna vain kulkisi aikataulussa.
Voisi kuvitella, että kun tavallisia kansalaisia opetetaan ympäristöystävällisyyteen, kierrättämiseen ja energiansäästöön, myös suuret liikenteelliset ratkaisut tähtäisivät samoihin päämääriin.
Sähköjunien kulkeminen on ekologisempaa kuin autolla matkustaminen, ja sen olisi oltava myös taloudellisesti kannattavaa. Sekä liikennöitsijälle että matkustajalle.
Mukavalta näyttivät esiselvityksen raideliikennekartalle merkityt asemat Ii, Haukipudas, Haukiväylä, Kello, Ritaharju, Teknologiakylä, Toppila, Tuira. Tai Utajärvi, Muhos, Pikkarala, Madekoski. Etelään mentäessä radan varrelle oli merkityt Kaakkuri, Kempele, Tupos ja Liminka.
Ehkäpä jokin kaunis päivä on totta, että Toppilasta voi puksutella Ouluun – tai miksei vaikka Liminkaan asti. Mukavasti ja toivon mukaan myös edullisesti.
Muuten: Ouluun verrattuna pienten kaupunkien, Vaasan ja Seinäjoen välillä taajamajuna kulkee melko tiuhaan. Edelleenkin ja kaikesta päätellen myös kannattavasti!
Heli Rintalaheli.rintala@oululehti.fi
- 17.05. 18:23 Kylmän keskellä Alaskassa
- 17.05. 15:52 Ville Vähämäki kritisoi tukikikkailua
- 17.05. 15:47 Pakolaisapu vetoaa kuntapaikkojen puolesta
- 17.05. 15:20 Hippo kutsuu urheilemaan
- 17.05. 14:00 Olohuone terassilla
- 17.05. 13:40 Kaupunkikokoukselta rahaa alikulkujen koristeluun ja Walkersille
- 17.05. 12:45 Vimmaa lihallistuu näyttämölle syyskuussa
- 17.05. 10:51 Bättre Folkia Hailuodon kesässä
- 17.05. 09:21 Kompostoimalla maailma pikkaisen paremmaksi
- 16.05. 19:00 Tätä väistämissääntöä et tunne!
- 16.05. 18:42 Teboil Kaakkuri-Tuira uusi firmaveikkausvoiton
- 16.05. 18:38 Pohjoista tekstiä näyttämölle
- 16.05. 17:54 Jättitapahtuma kerää pohjoisen teollisuuden Ouluun
- 16.05. 15:41 Lasten lintuviikolla koulut ja päiväkodit linturetkelle
- 16.05. 15:36 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston johtajaksi Maire Mäki
- 16.05. 15:12 Butterfly Ventures käynnistämään Northern Startup -rahastoa
- 16.05. 14:48 Vuokraa oma palsta
- 16.05. 11:48 Vanhempikin taipuu ylioppilaaksi
- 16.05. 10:08 Kahden vuoden taonta on työllistänyt lähes 200 osaajaa
- 16.05. 09:48 Asukas yllätti murtomiehen Oulussa
- 27.02. 13:44 Dr. Alban, Rednex ja Aikakone Ysäribileissä
- 11.05. 14:30 Unettomat leffakisaavat taas
- 11.05. 14:30 Karaoketalo Nuijamiesten lavalle
- 14.04. 11:54 Oulunsalolaistaidetta Pariisissa
- 18.04. 10:53 Ruotsi, Ranska ja Unkari oululaisten euroviisufanien suosikeiksi
- 09.06. 11:24 Herkullinen komedia
- 31.01. 15:50 Kerrostalon ikkunasta pudonnut mies kuoli
- 01.02. 15:12 Parvekkeelta tippunut yritti paeta
- 15.02. 10:05 Torin tunturi on kohta valmis
- 13.02. 17:10 Porokarnevaalit valtaa torin viikonvaihteessa
- 31.01. 15:34 Talo huojuu lasten silmien alla
- 13.02. 17:05 Pohjola-Ralli starttaa taas
- 11.01. 08:28 Moses Hazy livelevyn kimpussa
- 01.02. 07:40 Harmaa talous on ravintola-alan ongelma
- 30.01. 09:55 Mielenosoitukset jatkuvat
- 30.01. 14:11 Viuhkola jatkaa kaksi vuotta
- 06.02. 12:14 Walkers-työ voi käynnistyä lyhyelläkin varoitusajalla
- 11.01. 08:30 Ouluun raiteilla
- 30.01. 11:02 Mika Ylianttila Internet-tutkimuskeskus CIE:n johtajaksi
- 31.01. 16:24 Yhteisvastuu tukee velkakierteeseen joutunutta
