Yksi plus yksi on kolme

22.01. 12:58

Kun Pussikalja-elokuva päättyi nuorten miesten solidaarisuuden syvenemisen tunnelmissa ja aavistus seuraavasta elämänvaiheesta oli käsillä, joskin vielä tuntemattomana, vie Taru Mäkelän elokuva Varasto tätä teemaa eteenpäin.

Nyt kaksi vanhempaa aikuisen miehen aihiota heittää tikkaa ja läppää maalikaupan varastossa. Töitä on, virtaa ei juurikaan, ja aikaansaavuus edellyttää kaupan puolella hääräävän myyjän ainaista patistelua.

Kari Toivosen esittämän Rouskun aloitteellisuus alkaa luistaa laittomuuksien puolelle. Vesa Vierikon hahmossa näemme kommunistin joka ei omistussuhteita piittaa, eikä omatunto paljoa kolkuttele.

Marxilainen teoria on hallussa mutta käytännön toteutus toimii aivan muiden lakien pohjalta. Eikä Rouskun suhde myyjään Karitaan tunnu elämää helpottavan. Naisen ja miehen välillä on seksin lisäksi olemassa muutakin yhdessä olemisen muotoja, ainakin Karitan mielestä.

Nyt liikutaan cityproletariaatin karikatyyrimaailmassa, jossa jatkuva kiroilu, herkullinen läppä ja kylmien kypsentämättömien lihapullien syönti suoraan jääkaapista täyttää elämän mutta jotain puuttuu.

Elokuvassa kuten elämässäkin tulee aika jolloin viimeinenkin ripe mahdollisuudesta piiloutua toisen selän taakse tai käyttää lapsuuden keinoja on menetetty. Ihmisyhteisössä, työssä ja perheessä, eläminen tarkoittaa joidenkin perussääntöjen hyväksymistä.

Asosiaalinen ratkaisu – elokuvassa maalikaupasta varastaminen – on aina henkilökohtainen. Vaikka rangaistuksen pelko voi olla hyvä syy astua pois epärehellisyyden maailmasta, on ristiriita kuitenkin ensisijaisesti sisäinen; kokemus oikeasta ja väärästä nousee esiin lopullisessa muodossaan. Vilppi ja pettäminen vie pohjan molemminpuoliselta luottamukselta.

En myöskään voi toimia muiden manipuloimana; teen itse päätökseni ja kannan seuraukset. Myös tätä syvähauska ja rempseä elokuva pystyy lähestymään uskottavasti tavallisten ihmisten kautta. Suojellessaan omaa työpaikkaansa Rousku saattaa työtoverinsa Ranisen suuriin ongelmiin. Syyllisyys astuu ratkaisuiden ohjaajan paikalle.

Karita saa miehen itselleen vain tätä kiristämällä joka ei pitkää suhdetta lupaa. Kun Rousku suutuspäissään kotoa häivyttyään katselee kapakan kännikalojen tyhjänmöykkäämistä ja rähistelyä tuntuu köllöttely oman kullan vieressä sittenkin oikealta elämältä. Varastoon työllistetty hyllyjen välissä päivät nukkuva laiskiainen näyttää maailman josta Rousku on kasvanut ulos: hän on ja haluaa enemmän.

Viimeistään lapsen syntyminen muuttaa kaiken. Yksi plus yksi onkin kolme. Paluuta entiseen ei ole ja se näyttää elokuvan alussa kasvuaan pakenevalle Rouskulle passaavan nyt oikein hyvin.

On aika ennen ensimmäisen lapsen syntymistä ja aika sen jälkeen. Isän katse pienen ihmisen pieneen jalkaan ja varpaisiin muistuttaa kovasti Brad Pittin roolihahmon suhdetta poikansa syntymään elokuvassa The Tree of Life, mutta se on toinen juttu.

Jukka Tervokirjailija, runoilijamuusikkomusiikkiterapeutti