Matkaklubi
Finland, twelve points!
Videot
Laivakankaan koulun viisi 9. luokan oppilasta sekä viisi opettajaa lähtivät Comenius-matkalle Saksan Baijeriin 3.5.2011. Matka kesti kuusi päivää ja palasimme kotiin 8.5.
Tiistaina lähdimme Oulunsalon lentokentälle jo varhain aamulla. Lento lähti jo kello 6:40 ja saavuimme Helsinkiin ajallaan. Siellä saimme odotella jännityksessä Müncheniin pääsyä.
Kun olimme päässeet pois Münchenin lentokentältä ulkoilmaan, oli vastassa jäätävä tuuli. Muuten siellä oli todella lämmintä. Kun kävelimme hotellille päin, näimme paljon ihmisiä ja kauniita maisemia, joita kaupunki tarjosi.
Kävimme illalla Hard Rock Caféssa, jossa tarjoilija tunnisti meidät suomalaisiksi, jo ennen kuin ehdimme avata suumme. Shoppailimme kaupungin suurella ostoskadulla ja eksyimmekin kerran. Illalla kaikki olivat väsyneitä pitkästä kävelystä, joten menimme nukkumaan aikaisin. Ilta meni tyttöjen kanssa nauraessa ja keskiviikkoa odotellessa, koska olimme innokkaita tapamaan isäntäperheemme.
Keskiviikkona pakkasimme laukkumme uudestaan ja luovutimme hotellihuoneet kello 11. Jatkoimme matkaa laukkuja perässämme raahaten juna-asemalle, jonne saavuttuamme junan lähtöön oli puolisen tuntia. Odotellessamme asemalla päätimme poiketa Starbucks Coffeeseen.
Junamatka Münchenistä Parsbergiin kesti noin kaksi tuntia. Asemalla meitä vastassa olivat isäntäperheemme, joiden kanssa jatkoimme matkaa heidän koteihinsa, osa Parsbergiin ja osa Velburgiin. Illan vietimme majoittajiemme kanssa. Saksalaiset tuntuivat rakastavan McDonald'sia, sillä neljä meistä pääsi heti ensimmäisenä iltana kokemaan Mäkkärin.
Torstaina meidän piti herätä aamulla aikaisin, koska koulubussimme odottivat meitä. Olimme perillä Velburgin koululla kahdeksan aikaan ja tutustuimme majoittajiemme kanssa kouluun. Luokanopettaja jakoi meidät ryhmiin ja oppilaat kierrättivät meitä koulussa. Meille kerrottiin kouluruokailusta, tunneista ja koulujärjestelmästä.
Kierroksen jälkeen oli vuorossa tervetuliaisjuhla, jossa me suomalaiset tanssimme tanhua kansallispuvut päällä ja muillakin mailla oli omat esityksensä. Pienet saksalaiset oppilaat olivat harjoitelleet miten sanotaan "Tervetuloa!" jokaisella Comenius- projektiin osallistuneen maan kielellä. Juhlan jälkeen meillä oli hetki vapaa-aikaa ja sen jälkeen vieraille jaettiin eväspussit. Normaalisti saksalaisissa kouluissa ei tarjota ilmaista ruokaa tai välipalaa, mutta meitä varten oli tehty eväät.
Iltapäivällä ohjelmassa oli luostarivierailu. Aloitimme matkan bussilla Velburgista. Sen jälkeen siirryimme veneeseen, jolla menimme Tonavaa pitkin luostarille. Saksan taitoja pääsimme näyttämään matkalla, kun tilasimme laivassa ruokaa saksaksi. Luostari oli rakennettu saarelle ja sen nimi oli Weltenburgin luostari. Maisemat olivat todella hienoja ja luostarin katolinen kirkko oli aivan eri luokkaa kuin suomalaiset kirkot.
Perjantaina ohjelmassa oli taas kouluun tutustumista, tällä kertaa Parsbergin yläkouluun, jossa meidät myöskin toivotettiin tervetulleeksi. Meillä oli myös mahdollisuus kierrellä oppilaiden oppitunneilla, mutta siihen meillä ei ollut juurikaan aikaa, sillä meidän täytyi harjoitella salissa iltaa varten.
Illalla lähdimme takaisin samaiselle koululle ja vuorossa oli koko Comenius -matkan kruunaava loppujuhla. Paikalle ihmisiä oli kertynyt jopa 700! Kaikkien maiden oppilaat ja opettajat olivat valmistelleet esityksiä - me suomalaiset oppilaat ja rehtorimme olimme valmistelleet musiikkiesityksen.
Soitimme Rauli Badding Somerjoen "Paratiisi" -kappaleen, jonka rehtorimme lauloi. Toisen kappaleen soitimme ja lauloimme ilman rehtoria. Valitsimme Sunrise Avenue -yhtyeen kappaleen "Hollywood Hills", koska tämä bändi on Saksassa todella suosittu. Esityksemme jälkeen yleisö alkoi hurrata ja osa nousi taputtamaan seisaalleen!
Saimme myös paljon kehuja muiden maiden opettajilta ja oppilailta. "Finland, twelve points!" Esitimme myöhemmin illalla myös samaisen suomalaisen kansantanssin, jonka olimme esittäneet jo edellisenä päivänä.
Lähdimme isäntäperheisiimme noin puolen yön aikaan. Oli vähän pelottavaa istua täyteen ahdatussa Nissan Micrassa, kun kuski ajoi mutkaisia ja kapeita teitä pilkkopimeällä 190 km tuntivauhdilla, kun nopeusrajoitus oli todella 60km/h. Perille kuitenkin päästiin ja erittäin väsyneenä uni maistui paremmin kuin koskaan.
Lauantaina olimme isäntäperheidemme kanssa. Melkein jokainen meistä kävi Regensburgissa, söpössä pienessä kaupungissa lyhyen ajomatkan päässä. Anniina vietti päivän Neumarktissa, sinne muutkin menivät illalla. Siellä kaikki kaupat olivat auki kymmeneen asti, normaalisti kaupat Saksassa menevät kiinni aikaisemmin.
Sunnuntaina kotimatka alkoi Parsbergin juna-asemalta kello 06:50 ja olimme perillä Oulussa noin kello 18:30. Matka oli erittäin mukava ja antoisa!
Anniina 9A, Hely 9A, Jenni-Sara 9A, Cia 9B Helena 9D





