Kepeä komedia
01.02. 18:08

Jurohko päähenkilö Ville iskee silmänsä amerikkalaiskaunottareen Saraan.
Elokuva: Hulluna Saraan
Ohjaus: Samuli Valkama
Käsikirjoitus: Valkama & Katri Manninen
Näyttelijät: Emilie de Ravin, Ville Virtanen ja Jussi Nikkilä
Samuli Valkaman ohjaama Hulluna Saraan avaa suomalaisen komedian vuoden. Elokuvatekijät ovat saaneet houkuteltua näyttelijäkaartiinsa muun muassa Lost-TV-sarjasta tutun Emilie de Ravin, mikä lisännee elokuvan näkyvyyttä kansainvälisesti.
Hulluna Saraan onkin kepeä ja lämminsydäminen kuvaus raikuli-isästä ja tämän sisäänpäin kääntyneestä pojasta, jotka kummatkin rakastuvat päätä pahkaa samaan naiseen. Elokuva alkaa takaumalla: pieni poika esiintyy tenavatähdessä. Hän näyttää masentuneelta ja kärsii ramppikuumesta.
Kun tapaamme pojan seuraavan kerran, on hänestä kasvanut jo miehen alku. Ville (Jussi Nikkilä) on kitaransoitonopettaja. Pienestä pojasta muistuttavat enää hänen epävarmuutensa ja usein alaspäin taipuvat suupielensä.
Sen sijaan Villen isä (Ville Virtanen) on vielä vanhoilla päivilläänkin melkoinen bileveikko. Entisaikojen rock-tähti on kuitenkin vetänyt itsensä piippuun ja perhelääkäri kehottaa häntä hölläämään tai muuten hän yksinkertaisesti kuolee.
Kummia alkaakin tapahtua kun nämä kaksi toisilleen vastakohtaista henkilöä ujutetaan saman katon alle. Isä-Taisto koettaa tsempata poikaansa elämään enemmän. Isä mielisi elää nuoruuttaan pojan kautta, mutta Ville hangoittelee vastaan.
Isä saa kuitenkin taivuteltua Villen baariin, jossa tämä tapaa nuoren amerikkalaisnaisen Saran (Emilie de Ravin). Ujo Ville koettaa puhua naiselle, mutta englanti ei tunnu luonnistuvan häneltä. Villen isä, puutteellisesta englannista huolimatta, petraa pojasta pelkän itseluottamuksensa turvin.
Miehet rupeavatkin kilvan kilvoittelemaan Saran huomiosta. Elokuvan esittelyteksteissä luvataankin herkullista kolmiodraamaa. Tosin elokuva on kolmiodraama sanan väljimmässä merkityksessä. Henkilöt eivät laita itseään likoon kunnolla, joten suuremmilta törmäyksiltä säästytään.
Hulluna Saraan onkin kepeä esitys. Siinä ei ole särmää eikä juonesta oteta irti kaikkea potentiaalia, mitä se voisi tarjota. Täten nuoren miehen voitto jurosta luonteestaan ei tunnu katsojasta niin hyvältä kuin sen pitäisi.
Juonen kömpelyydestä huolimatta Hulluna Saraan on kelpo avaus suomalaiselle komedialle.
Arvosana: 6Jukka-Pekka Pöyliö
- 17.05. 18:23 Kylmän keskellä Alaskassa
- 17.05. 15:52 Ville Vähämäki kritisoi tukikikkailua
- 17.05. 15:47 Pakolaisapu vetoaa kuntapaikkojen puolesta
- 17.05. 15:20 Hippo kutsuu urheilemaan
- 17.05. 14:00 Olohuone terassilla
- 17.05. 13:40 Kaupunkikokoukselta rahaa alikulkujen koristeluun ja Walkersille
- 17.05. 12:45 Vimmaa lihallistuu näyttämölle syyskuussa
- 17.05. 10:51 Bättre Folkia Hailuodon kesässä
- 17.05. 09:21 Kompostoimalla maailma pikkaisen paremmaksi
- 16.05. 19:00 Tätä väistämissääntöä et tunne!
- 16.05. 18:42 Teboil Kaakkuri-Tuira uusi firmaveikkausvoiton
- 16.05. 18:38 Pohjoista tekstiä näyttämölle
- 16.05. 17:54 Jättitapahtuma kerää pohjoisen teollisuuden Ouluun
- 16.05. 15:41 Lasten lintuviikolla koulut ja päiväkodit linturetkelle
- 16.05. 15:36 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston johtajaksi Maire Mäki
- 16.05. 15:12 Butterfly Ventures käynnistämään Northern Startup -rahastoa
- 16.05. 14:48 Vuokraa oma palsta
- 16.05. 11:48 Vanhempikin taipuu ylioppilaaksi
- 16.05. 10:08 Kahden vuoden taonta on työllistänyt lähes 200 osaajaa
- 16.05. 09:48 Asukas yllätti murtomiehen Oulussa
- 27.02. 13:44 Dr. Alban, Rednex ja Aikakone Ysäribileissä
- 11.05. 14:30 Unettomat leffakisaavat taas
- 11.05. 14:30 Karaoketalo Nuijamiesten lavalle
- 14.04. 11:54 Oulunsalolaistaidetta Pariisissa
- 18.04. 10:53 Ruotsi, Ranska ja Unkari oululaisten euroviisufanien suosikeiksi
- 09.06. 11:24 Herkullinen komedia
- 31.01. 15:50 Kerrostalon ikkunasta pudonnut mies kuoli
- 01.02. 15:12 Parvekkeelta tippunut yritti paeta
- 15.02. 10:05 Torin tunturi on kohta valmis
- 13.02. 17:10 Porokarnevaalit valtaa torin viikonvaihteessa
- 31.01. 15:34 Talo huojuu lasten silmien alla
- 13.02. 17:05 Pohjola-Ralli starttaa taas
- 11.01. 08:28 Moses Hazy livelevyn kimpussa
- 01.02. 07:40 Harmaa talous on ravintola-alan ongelma
- 30.01. 09:55 Mielenosoitukset jatkuvat
- 30.01. 14:11 Viuhkola jatkaa kaksi vuotta
- 06.02. 12:14 Walkers-työ voi käynnistyä lyhyelläkin varoitusajalla
- 11.01. 08:30 Ouluun raiteilla
- 30.01. 11:02 Mika Ylianttila Internet-tutkimuskeskus CIE:n johtajaksi
- 31.01. 16:24 Yhteisvastuu tukee velkakierteeseen joutunutta
