Pullamössösukupolvi etsii itseään Roskisprinssissä

27.07. 18:02

Jon-Jon Geitel ja Pihla Maalismaa kantavat Raimo O. Niemen ohjaamaa uutuuselokuvaa Roskisprinssi. Kuva: Petra Pöyliö

Ei, Jesse James -nimisen koiran keskeinen rooli Tuija Lehtisen romaanissa Roskisprinssi ei ollut se syy, miksi Raimo O. Niemi halusi tuoda kirjan valkokankaalle jo pitkästi toistakymmentä vuotta sitten. Eläimet vain näyttävät kohtalonomaisesti luikertelevan Niemen elokuviin (Susikoira Roi, Poika ja Ilves, Suden arvoitus).

– Niin, näitä elokuvia tehdessäni havaitsin, että koirathan tekevät mitä vain niiltä pyydetään, Niemi nauraa.

Lastenelokuvien jälkeen Niemi on siirtynyt puntaroimaan nuorten elämää 29. heinäkuuta ensi-iltansa saavassa Roskisprinssissä. Päärooleihin löytyi kaksi tuoretta kasvoa noin 400 hakijan ja 15 haastatellun joukosta.

– Jon-Jon (Geitel) ja Pihla (Maalismaa) erottuivat joukosta selvästi, Niemi kertoo.

– Tavallisesti en pyydä pääosaehdokkaita näyttelemään, vaan annan heille ehkä joitakin pieniä tehtäviä. Joskus valintatilanne voi olla jopa mystinen: tuijotan, juttelen, ja päätös tulee vain jostain. On tärkeää, että näyttelijä ei vain tee mitä pyydetään vaan myös tuottaa itse jotain.

Geitelin ja Maalismaan kohdalla tämä mystisyys kävi toteen.

Niemen tuorein elokuva sijoittuu Joensuuhun. Maalismaa esittää paikallisen papin kapinallista vanhinta tytärtä, Lulua. Paikkakunnalle ilmestyy Geitelin esittämä pääkaupunkiseudun kasvatti Jed, joka pakenee hetken mielijohteesta varakkaiden vanhempiensa valmiita urasuunnittelmia ja painostusta.

Jed työskentelee roskakuskina, ja teltta leirintäalueella vaihtuu alivuokralaishuoneeseen alkoholisoituneen pullotädin (Kristiina Elstelä) luota. Kaiken valmiina saanut pullamössösukupolvi etsii itseään - ja rakkautta.

– Ollaanko me pullamössösukupolvi? toistaa Geitel kysymyksen ja miettii pitkään.

– Liian poliittinen kysymys. Määrittele ”pullamössösukupolvi”, 21-vuotias nuorimies nauraa.

Ainakin hän itse, kuten myös Maalismaa, on alusta pitäen tiennyt, mitä tahtoo. Maalismaa aloittaa ensimmäisen ja Geitel toisen vuosikurssin teatterikorkeakoulussa.

Geitel on näytellyt jonkin verran televisiosarjoissa (Kotikatu, Lukio, Helppo elämä), hän on esiintynyt pääroolissa Helsingin kaupunginteatterissa pyörineessa High School Musicalissa, ja avustavia elokuvaroolejakin on takana.

Maalismaa on taas harrastanut näyttelijäperheen vesana teatteria ja tanssia pienen ikänsä.

Kumpikin pääosan esittäjistä tunnistaa ne paineet, joita Jed koki tulevaisuutensa suhteen.

– Jo alle 20-vuotiaana pitäisi tietää, mitä aikoo tehdä työkseen. Pitäisi valmistua nopeasti, eikä saisi vaihtaa opiskelupaikkaa kesken opintojen, 19-vuotias Maalismaa listaa.

Kumpikaan ei ole kotona joutunut kokemaan samanlaista hiillostusta kuin Jed.

– Mitä vain olen halunnut tehdä, vanhemmat ovat siinä tukeneet, vahvistaa Geitel.

Niemellä oli ainakin kaksi perusteltua syytä tehdä juuri tämä elokuva, kun kirjailijatytär Juuli Niemi tarjoutui muutama vuosi sitten tekemään elokuvakäsikirjoituksen.

– Halusin tehdä elokuvan nuoren miehen odysseiasta. Ja kaiken lisäksi teksti oli hauska!

Roskisprinssissä berninpaimenkoira Jesse James (Lippe, Renzo tai Dumbo) tekee niin kuin Niemi sanoo: kaiken mitä pyydetään. Syykin on ilmiselvä:

– Mulla oli taskussa koko ajan lihapullia, paljastaa Geitel.

29. heinäkuuta ensi-iltansa saavan Roskisprinssin muissa rooleissa nähdään mm. Heikki Silvennoinen, Risto Salmi, Oiva Lohtander, Antti Virmavirta, Katariina Kaitue ja Kari Heiskanen.

Heli Rintala

Tuira