Olen tot­tu­nut suo­ma­lai­ses­sa su­per­mar­ke­tis­sa asi­oin­tiin. Vaik­ka olen­kin pääs­syt mat­kus­te­le­maan sekä elä­mään Suo­men­kin ul­ko­puo­lel­la, usein olen et­si­nyt pai­kal­li­sen su­per­mar­ke­tin, jos­sa puh­taus kiil­tää, laa­tu on ser­ti­fi­oi­tua ja stan­dar­doi­tua.

Sik­si vas­ti­kään oli­kin niin jän­nit­tä­vä ko­ke­mus, kun pie­nes­sä, Por­tu­ga­lin maa­seu­dul­la si­jait­se­vas­sa ky­läs­sä, jota sil­lä het­kel­lä kut­suin uu­dek­si ko­dik­se­ni, kä­vin en­si ker­taa kau­pas­sa.

Mat­kal­la pai­kal­li­seen su­per­mar­ket­tiin ohi­tin ky­län ai­no­an ker­ros­ta­lon. Sen ala­ker­ras­sa oli pie­ni myy­mä­lä­ti­la, joka ei var­si­nai­ses­ti kut­su­nut luok­seen. Myy­mä­län mar­kii­sit oli­vat ris­paan­tu­neet ja teks­tit ku­lu­neet lu­ku­kel­vot­to­mik­si. Ovel­la oli vah­va ket­tin­ki­ver­ho es­tä­mäs­sä kär­päs­ten pää­syn si­sä­ti­loi­hin. Nau­res­ke­lin tuol­le pai­kal­le, joka toi mie­lee­ni ko­va­kou­rai­sen day span.

Ko­ti­ky­lä­ni su­per­mar­ket­ti oli kool­taan ki­os­ki­mai­nen. Hyl­lyis­sä oli enem­män laa­tu­vii­ne­jä ja herk­ku­juus­to­ja kuin ket­sup­pe­ja ja sip­se­jä. Kaup­pa täyt­ti jo­kai­sen ih­mi­sen tar­peen va­li­koi­mal­laan. Pait­si li­hal­li­set hi­mot. Liha lois­ti kirk­kaas­ti pois­sa­o­lol­laan. Koi­ran­ruo­at si­säl­si­vät ka­naa ja kas­sal­la oli kui­vat­tu­ja mak­ka­ras­näck­se­jä. Li­hat­to­muus ei tuot­ta­nut mi­nul­le on­gel­maa, jo­ten jä­tin koi­ran­ruo­at­kin hyl­lyyn­sä.

Ko­ti­mat­kal­la pää­tin tu­tus­tua pai­kal­li­siin ja käy­dä tuos­sa ko­va­kou­rais­ten suo­si­mas­sa hie­ron­ta­pai­kas­sa vie­rai­lul­la. Ky­läs­sä on asuk­kai­ta sa­to­ja, ei tu­han­sia, jo­ten lie­nee hyvä teh­dä naa­ma tu­tuk­si heti.

As­tun si­sään ket­tin­ki­ver­hon ta­kaa ja ym­mär­rän het­kes­sä, mik­si su­per­mar­ke­tis­sa ei myy­ty li­haa. Tu­tus­tun mie­heen, joka kan­taa am­mat­ti­aan yl­pey­del­lä, jota voi ver­ra­ta ku­nin­kaan kruu­nun ja vii­tan tuo­maan ul­jau­teen. Kär­si­väl­li­nen her­ras­mies opet­taa kiel­tä, hy­myi­lee hel­läs­ti ja pal­ve­lee ar­vos­tuk­sel­la.

Mies, ky­län ra­kas­tet­tu li­ha­kaup­pi­as Fran­cis­co, on tuon yh­tei­sön syk­ki­vä sy­dän. Mik­si ih­mees­sä su­per­mar­ket­ti myi­si li­haa, kun Fran­cis­co te­kee sitä jo, ai­don am­mat­ti­lai­sen yl­pey­del­lä?

Mik­si minä os­tai­sin jo­tain va­kuu­mi­pa­kat­tua ja liu­ku­hih­nan laa­tu­tar­kas­ta­maa, kun voin ar­vos­taa lä­his­tö­ni am­mat­ti­lai­sia?

Sami Mik­ko­la

Luo­va La­bo­ra­to­rio